SOFIA VIKMAN AL 13.9. 2010 -Politiikka ei ole vain rahan jakamista

Saara Karhu (AL 21.8.ja 8.9.) ja Marja Tiura (AL 7.9. ja 10.9.) ovat ilmaantuneet Aamulehden mielipidepalstalle kiistelemään siitä, kuka on mitäkin eläkeläisten hyväksi menneisyydessä tehnyt ja kuka lupaa heille eniten.

Minusta ikäihmisistä on ilman muuta pidettävä hyvää huolta ja taattava arvokkaan vanhuuden edellytykset. Monien miljoonien lisäykset yhteisiin eläkemenoihin tuntuvat kuitenkin yksittäisen eläkkeensaajan kukkarossa kuukausitasolla usein korkeintaan muutamia euroja. Se ei vielä kenenkään elintasoa roimasti nosta. Rehellisyyttä on tunnustaa, että asiaa on katsottava laajempana kokonaisuutena.

Kun valtio velkaantuu hurjaa vauhtia, väestö ikääntyy ja koko eläkejärjestelmä on koetuksella, ei ole realistista vaalilupailla satojen eurojen korotuksia edes pienimpiin eläkkeisiin. Ikävä kyllä. Ken niin lupaa, tulee pettämään äänestäjänsä pahan kerran. Kun niskassamme on yhtä aikaa sekä taloudellisen taantuman lasku että väestön ikääntymisen lasku, on huoli nykyisten ja tulevien veronmaksajasukupolvien kantokyvystä perusteltu.

Toisin kuin yleensä ajatellaan, nuorten ja ikäihmisten edut eivät ole vastakkaisia. Kun katsomme suurempaa kuvaa, eläkejärjestelmän kestävyyden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että nuoret valmistuvat kohtuullisessa ajassa työelämään ja jaksavat siellä hyväkuntoisina nykyistä pidempään eikä heille aseteta toivottoman suurta velka- ja verotaakkaa tulevaisuudessa maksettavaksi.

Tahdon, että meillä on nyt ja tulevaisuudessa mahdollisuus turvata arvokkaat eläkepäivät niille, jotka ovat työuransa tehneet. Siksi nyt on hahmotettava kokonaisuus ja keskityttävä kasvun, uusien työpaikkojen ja kannustimien luomiseen sekä etsittävä keinoja motivoida ihmisiä jaksamaan työelämässä pidempään.

Yksi vapaaehtoisen työuran pidentämisen motivaattori voisi olla se, että virallisen eläkeiän ylityttyä työn verotus putoaisi radikaalisti, minkä myötä kannustin jatkaa töissä kasvaisi huimasti. Tässä mallissa kaikki osapuolet voittaisivat ja työurat pitenisivät ilman pakkoa.

Politiikka ei ole vain rahan jakamista sinne tänne eikä sen varsinkaan pitäisi olla katteettomia lupauksia ennen vaaleja. Poliitikon on kyettävä etsimään realistisia ratkaisumalleja ja esittämään konkreettisia visioita tulevaisuudesta.

Leena Kostiainen AL 28.10. Mistä näitä uudistuksia oikein tulee?

Koulua koskevia uudistuksia nousee esiin kuin sieniä sateella. Aamulehden Asiat-liitteen mukaan professori Jouni Välijärvi laittaisi remonttiin koko koulujärjestelmän. Minua kiinnostaa erityisesti se, perustuvatko esitetyt uudistukset tutkittuun tietoon? Onko olemassa relevanttia tutkimustietoa siitä, että esitetty uudistus parantaa opetuksen laatua? Toivottavasti vastaus on kyllä, sillä muuten meillä on liian paljon pelissä: maailman paras koulutusjärjestelmä. Nimittäin ”turhat” uudistukset häiritsevät opettajan työrauhaa ja ammattiinsa keskittymistä.

Kiinteistä opetusryhmistä ei pidä missään tapauksessa luopua. Ihmisenä kasvaminen ja yhteisöllisyys toteutuvat parhaiten tutussa ja turvallisessa ryhmässä. Toki oppilaita voidaan ryhmitellä tarpeen ja tilanteen mukaan erilaisiin oppimisryhmiin, joissa oppilaat voidaan paremmin huomioida yksilöinä. Pääosa päivästä pitää kuitenkin olla omassa ryhmässä.

Koululaisen päivässä pitää olla selkeä struktuuri. 45 minuutin mittainen oppitunti on hyväksi havaittu. Tarpeen mukaan tunteja voidaan jo nytkin yhdistellä pidemmän työskentelyjakson saamiseksi. Rakenteen muuttamiselle ei ole tarvetta ainakaan alakoulussa.

Oppiainejako on hyvä olla olemassa. Sitä voi kuitenkin toteuttaa joustavasti, kuten on kautta maailman sivun tehtykin. Kokonaisopetus ja opetuksen eheyttäminen on arkipäivää ainakin alakoulun puolella. Hiihtoretkellä on varmasti aina tutkittu myös eläinten jälkiä hangessa. Mielestäni oppiainerajoja ei voida täysin häivyttää. Oppilaan tulee saada perustiedot eri oppiaineista ja oppia tiedon rakenne. Perustietojen oppiminen hajanaisesti ei edesauta oppilaan tietorakenteen jäsentymistä. Perusasiat on hallittava, jotta pystyy luomaan kokonaisuuksia tai soveltamaan oppimaansa. Insinöörilläkin pitää olla vahva laskurutiini voidakseen olla luova ja kirurgin on osattava anatomia ennen kuin voi tehdä kirurgisen operaation.

Koulun kehittäminen pitäisi lähteä alhaalta ylöspäin. Hallintolähtöisen kehittämisen vaikuttavuus jää usein aika heikoksi. Parhaat innovaatiot syntyvät useimmiten käytännön työssä. Paras tapa kehittää koulua on kannustaa opettajia kehittämään työtänsä pienin askelin joka päivä. Esimerkiksi oppilaan kohtaamisessa opettaja ei tule koskaan valmiiksi. Se on kuitenkin perusedellytys oppilaantuntemukselle ja sitä kautta yksilöllisten tarpeiden huomioon ottamiselle.

Maailma on muuttunut, mutta lapsi ei ole muuttunut. Hän tarvitsee ennen kaikkea kasvun rauhaa. Koulun tehtävä on oppimisen edistäminen ja oppilaan kasvun tukeminen. Perustehtävän kirkastaminen ja kaiken turhan karsiminen on avain parempaan kouluun. Hyvinvoiva opettaja on koulutyön laadun tae. Oman työn hallinta synnyttää työn iloa ja motivaatiota. Uudistuksia tehtäessä on tärkeää, että opettajat säilyttävät luottamuksensa hallintoon ja ymmärtävät uudistusten tarpeellisuuden. Perusteettomat tai huonosti perustellut uudistukset tekevät opettajasta kyynisen, kun tunne oman työn hallinnasta katoaa.

AL 21.8.2010 Jyrki Pitkänen. Ei eläkeiän nostolle, nuorille työtä!

Eläkeiän nostoon ei ole riittäviä perusteita niin kauan kun meillä on korkea nuorisotyöttömyys. Tämä on vähän tällainen oravanpyörä. Ihmisiä yritetään pitää mahdollisimman kauan työelämässä kiinni, että riittää veronmaksajia maksamaan kasvava nuorisotyöttömyys.

Eläkeiän lasku sen sijaan toisi kaivattuja työpaikkoja nuorille. Samalla yhteiskunnan työttömyyden hoitoon suunnattu raha siirrettäisiin eläkkeisiin. Kasvava nuorisotyöttömyys on suurempi ongelma kuin nyt keskustelussa oleva eläkeikä. Suositeltavaa olisi käytäntö missä työtekijä itse voi määritellä oman terveytensä mukaan, koska hän jää eläkkeelle, eli nykyinen käytäntö on hyvä. Yläraja voisi olla vaikka tuo 70, jos niin haluaa.

Nuorten pahoinvointi pitää ottaa vakavasti ja siihen on puututtava. Nuorilla pitää olla, mihin tarttua elämässä ja työ on tähän paras lääke. Nyt ja tulevaisuudessa yhteiskunta maksaa kallista laskua paisuvista nuoriso ongelmista jokapäiväisessä elämässämme.

Nuori tarvitsee uskoa tulevaisuuteen. Nuorissa on maamme voimavara.

Jyrki Pitkänen, Tampereen Kokoomus ry:n hallituksen jäsen.

Sofia Vikman Aamulehdessä 9.5.2010:

Nuori nainen on yhä riski pomolle

Tällä viikolla olemme saaneet uutisista lukea Suomen sijoittumisesta seitsemänneksi parhaaksi maaksi tulla äidiksi. Paljon on vielä korjattavaa vanhemmuuden kustannusten jakamisessa vanhempien työnantajien kesken, muistuttaa kirjoittaja.

Nyt työnantajalle on lähtökohtaisesti suurempi riski palkata nuori nainen kuin mies. Tämä on omiaan pönkittämään epätasa-arvoisia mahdollisuuksia työllistyä.

On kaikkien etu, että työnantaja voi palkata pätevimmän ja osaavimman hakijan.

Tällä hetkellä vanhemmuuden kustannukset lankeavat lähes yksinomaan äidin työnantajan harteille. Tämä vaikuttaa naisvaltaisten alojen työllistämismahdollisuuksiin ja palkanmaksukykyyn sekä usein kielteisesti nuorten naisten mahdollisuuksiin löytää vakituista työpaikkaa.

Työnantajat ymmärrettävästi pyrkivät välttämään kustannuksia, joita aiheutuu työntekijöiden perhe- ja hoitovapaista.

Raskaimpana kustannustaakka kohdistuu pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotka vastaavat enemmistöstä yksityisen sektorin työpaikoista.

Yleensä kavahdan aina, kun yhä uusia vastuita halutaan ulkoistaa valtion maksettavaksi. Tässä tapauksessa se kuitenkin on paikallaan ja luo aitoa mahdollisuuksien tasa-arvoa pärjätä omalla työllä tai työllistää sukupuolesta riippumatta.

Perhe-elämän vaiheisiin liittyvän sosiaaliturvan kustannukset, kuten perhevapaiden kustannukset ja lapsen sairastumisesta johtuvat poissaolot, on siirrettävä kokonaan valtiolle ja rahoitettava kaikkien työntekijöiden palkan sivukuluista.

Näin poistetaan työnantajalta vanhemmuudesta aiheutuva yllättävän kustannusriski. Tällöin työntekijän sukupuoli tai ikä ei enää vaikuttaisi merkittävällä tavalla työllistymiseen.

Vanhemmuuden kustannusten kattaminen kaikkien työntekijöiden palkan sivukuluista keräämällä kohtelee yrityksiä tasavertaisesti, sillä nettokustannukset keskittyisivät työvoimaintensiivisille aloille suorassa suhteessa työntekijämäärään.

Tämä kannustaa myös pienempiä yrityksiä uusien työntekijöiden palkkaamiseen matalammalla riskillä, millä on selkeästi työllisyyttä lisäävä ja yrittäjyyttä tukeva vaikutus.

Kansanedustaj Arto Satonen Aamulehdessä 25.4.2010

Suurhalli tuo paljon lisää vetovoimaa

Tampere. Ensimmäiset kuvat Tampereen suurhallista on lanseerattu julkisuuteen. Kyse ei itse asiassa edes ole hallista, vaan kokonaan uudesta kaupunginosasta.

Tämä on hyvä pitää mielessä, kun Tampere tekee päätöksiä omasta osuudestaan.

Kuuluisa sokea Reettakin näkee, että jos 19 miljoonan panoksella saadaan näin mittava hanke kaupungin ydinkeskustaan, niin sille kannattaa näyttää vihreää.

Suurhallihanke perustuu hyvin pitkälle yksityiseen rahoitukseen ja niin tulee ollakin. On kuitenkin kohtuullista, että tästä hankkeesta hyötyvät julkiset tahot (kaupunki, valtio) ovat myös omalla osuudellaan mukana.

Suurhallista rakennetaan paikkaa merkittäville kansainvälisille kulttuuri -ja urheilutapahtumille, jotka vetävät turisteja myös maan rajojen ulkopuolelta.

Jo tähän asti Tampere on ollut edelläkävijä Suomessa kansainvälisten urheilutapahtumien järjestäjänä ja uusilla tiloilla tätä roolia voidaan edelleen vahvistaa.

Liigakiekkoilun siirtyminen uudelle areenalle mahdollistaisi Hakametsän muuttamisen maan johtavaksi sisäpalloiluareenaksi, joka sekin toisi kansainvälisiä tapahtumia ja kansainvälisiä asiakkaita Tampereelle.

Hyviä kokemuksia Hakametsän toimivuudesta sisäpalloiluareenana on esimerkiksi lentopalloilun maailman liigan otteluista, joissa suurimpiin yleisömääriin päästiin koko maassa juuri Hakametsässä.

Uuden kaupunginosan ja suurhallin rakentaminen rautatieaseman yhteyteen on myös ympäristöteko, sillä liikkumisessa voidaan hyödyntää maksimaalisesti julkista liikennettä.

Samalla radan päälle rakentuisi todellinen maamerkki Tampereen ohittaville matkustajille. Tätä hanketta on verrattu Näsinneulan rakentamiseen ja se vertauskohta on osuva. Hankkeen myötä Tampereen rata-alueen ilme muuttuu kerralla edukseen.

Hankkeen toteutuminen edellyttää vielä monessa asiassa onnistumista.

Ensimmäisenä päätöksenteon paikalla ovat Tampereen kaupunginvaltuutetut. Jos sieltä näytetään vihreää, niin sitten on Pirkanmaan kansanedustajien tehtävänä lobata valtionrahoitus ja sen lisäksi tarvitaan rutkasti yksityisten sijoittajien rahaa.

Onnistumisen eteen on tehtävä aktiivisesti työtä, sillä nyt puhutaan hankkeesta, jonka toteutuminen lisäisi merkittävästi Tampereen ja koko Pirkanmaan vetovoimaa.

Kokoomusaktiivien kirjoituksia 2010

Ritva Asula-Myllynen AL 8.10.2010

Katuraitiotie mahdollistaa kasvun

Tampereen kaupunkiseudun kasvutavoite on 90 000 asukasta lisää vuoteen 2030 mennessä. Kasvusta puolet sijoittuu Tampereelle. Sen myötä on panostettava hyvinvointipalveluiden tarpeiden kasvuun.

Työ vaatii rahaa, mitä uudistuva elinkeinoelämä tuottaa, kunhan sille suodaan toimintaedellytykset. Eli jotta me saamme seudulle myös suunnitellut 60 000 uutta työpaikkaa ja sitä kautta veronmaksajia, tulee kasvavat liikennetarpeet hoitaa.

Toimiva joukkoliikennejärjestelmä on osa hyväksyttyä kaupunkiseudun rakennesuunnitelmaa. Sen osiksi on valittu bussi-, raitiotie- ja lähijunaliikenteen yhdistelmä.

Bussit ja lähijunat ovat jo olemassa olevia liikkumismuotoja, mutta kevyt raitiotiejärjestelmä, jonka käyttöikä on moninkertainen busseihin verrattuna, on uusi tulokas ja sen vuoksi sen etuja ja tarvetta on syytä valottaa.

Varsinainen konsulttiselvitys ratikasta valmistuu kevään 2011 aikana.

Palveluelinkeinot ovat hakeutuvat keskustaan ja niiden elinvoima riippuu käyttäjämääristä. Raitiotie lisää maan arvoa ja tuo tutkitusti kassa- ja ihmisvirtaa sen varrella sijaitseviin yrityksiin.

Ulkomailla on esimerkkejä siitä, miten ensin on lisätty valtavasti parkkitaloja ja katuja, että ihmiset eivät menisi peltomarkettiin, mutta keskustat vain näivettyivätkin entisestään.

Sitten tehtiin kävelypainotteisia alueita keskustoihin. Ratikka, lähijuna ja bussiyhteyksiä parannettiin niillä rahoilla, mitä ennen laitettiin autoilun lisäämiseen ja koko kaupunki lähti nousukiitoon.

Ratikka saavuttaa laajasti eri-ikäiset ihmiset. Pelkästään Hervanta-Keskusta-Lentävänniemi -linjalla asuu nyt yli 50 000 ihmistä ja työskentelee useita kymmeniä tuhansia ihmisiä pysäkkietäisyydellä.

Samalla linjalla on yli 40 Pirkanmaan keskeisintä asiointi- ja käyntikohdetta kuten Tays, yliopistot, Hermia, VTT, ammattikorkeakoulu, virastot, rautatieasema, pääkirjasto, terveyskeskuksia, suuret kauppakeskukset ja koulut.

Raideliikenne tuottaa houkuttelevaa, puhdasta ja melutonta ympäristöä. Tämän ovat havainneet ne yli 50 eurooppalaista Tampereen kokoista kaupunkia, jotka ovat siihen panostaneet.

Tampereen ratikalla mahdollistetaan se, että kävelykatuja ja pyöräilyä voidaan oleellisesti lisätä. Ratikan välityskyky on ylivoimainen ja se luo niin hyvää kaupunkiympäristöä, että parkkipaikoista sivukaduilla voidaan luopua jopa kokonaan.

Ilmastotavoitteiden mukaan päästöjä ei pystytä vähentämään, ellei yksityisautoilun osuutta vähennetä. Tampereella vuosittaisesta 40-50 miljoonan euron panostuksesta uusiin tiehankkeisiin voitaisiin kanavoida prosentti vuotuisesta budjetista ympäristöystävällisempään ja kustannustehokkaampaan raitiotieliikenteeseen.

Investointina raitiotie ei syö panoksia muilta palveluilta eikä ole muita liikennehankkeita kalliimpi, sillä vaikka liikenteeseen ei panostettaisi yhtään, kasvavia sosiaali- ja terveysmenoja se ei helpota.

Saressalo: Tove Jansson -keskus Tampereelle

Tamperelaisille, suomalaisille ja koko maailmalle tutun kirjailijan, taiteilijan ja humanistin Tove Janssonin syntymästä tulee 9.8.2014 kuluneeksi 100 vuotta. Tätä merkkivuotta tulee Tampereellakin juhlia asianmukaisella tavalla, onhan Tampere juuri se kaupunki, johon Jansson lahjoitti ainutlaatuisen teoskokoelmansa, joka on esillä Tampereen Taidemuseon Muumilaaksossa, tällä hetkellä kirjastotalo Metsossa.

Kun Tove Jansson täytti 80 vuotta, vietettiin juhlaa juuri Tampereella. Hän itse oli erittäin otettu muistamisesta ja siitä lämmöstä ja ystävällisyydestä, jota tamperelaiset häneen kohdistivat. Kiitospuheessaan hän korosti erityisesti tamperelaisten osuutta hänen taiteensa tallennuspaikkana.

Paras tapa huomioida Tove Jansson satavuotispäivä on saada vihdoinkin tuolle ainutlaatuiselle taidekokoelmalle omat tilat. Tiedossa on, että kaupunginkirjasto on enemmän kuin halukas saamaan nykyiset Muumilaakson tilat omaa tilanahtauttaan helpottamaan.

Esitän, että kaupunki perustaa Tove Jansson -keskuksen, johon rahoitusta olisi saatavissa kaupungin talousarvion ulkopuoleltakin. Hankkeessa on selkeästi painotettava, että Muumilaakso kokoelmineen on erityinen taidemuseon osa eikä siis puuhamaa!

Tove Jansson -keskusta ja Muumilaaksoa ei kuitenkaan ole syytä sijoittaa muualle kuin kaupungin ydinkeskustaan. Mielestäni uutta sijoituspaikkaa tulisi etsiä mahdollisimman läheltä museokeskus Vapriikkia jo synergiasyistä.

Katselisin myös muihin kaupungin omistamiin keskustan tiloihin, enkä itse kavahtaisi edes keskustaan syntyvien kaupallisten uudisrakennusten tilojen varaamista kyseiselle attraktiokeskukselle.

Tärkeintä kuitenkin on, että asia saadaan liikkeelle. Tove Janssonin perintö ja hänen taidekokoelmansa ja koko muumimaailma on liian arvokas unohdettavaksi.

Lassi Saressalo, puheenjohtaja, Muumien ystävät yhdistys MYY ry.

Sofia Vikman AL 23.8.2010 Yleissivistys ei kartu alakuppilassa

Jokainen, joka on pääsykokeisiin pänttäämällä päässyt yliopistoon, muistaa sen autuaan hetken, kun yliopiston ovet avautuivat ja akateemisen vapauden ajasta tolkuttivat niin vanhemmat opiskelijat kuin opettajatkin. Koko opiskeluhistorian vaikein tenttikin, pääsykoe nimittäin, oli onnistuneesti jo selvitetty. Vastaanotto ja ilmapiiri yliopistolla eivät varsinaisesti kielineet siitä, että sieltä olisi myös joskus päästävä pois. Olennainen unohtuu.

Uusiin kavereihin, harrastuksiin ja opiskelijaelämään tutustuminen ovat tietenkin mittaamattoman arvokkaita kokemuksia, mutta eivät liity mitenkään akateemiseen vapauteen. Akateeminen vapaus on useimmiten melko väärinymmärretty ja väärinkäytetty termi. Yleissivistys ei varsinaisesti kartu alakuppilassa istumalla tai Boomin bileissä (vaikka kummatkin sinänsä ovat kannatettavia toimintoja). Akateemista vapautta edustaa parhaimmillaan se, että opiskelija saa räätälöidä tutkintonsa ja opiskella esimerkiksi paljon kieliä. Jälkimmäistä vapautta muuten harmittavan harva riittävästi hyödyntää.

Akateemiseen vapauteen pitää kuulua myös tavoitteet ja tavoitteellisuus. Ensimmäisen, toisen tai kolmannen vuoden opiskelijan ei alallaan odoteta ?keksivän pyörää uudelleen?. Akateemiset opinnot eivät varsinkaan ensimmäisinä vuosina ole niin korkealiitoisia, että opiskelijan tarvitsee monta vuotta mietiskellä ja haahuilla ympäriinsä ilman, että opintopistetili, tai mikään muukaan tili, karttuu. Jokaisen paikkansa yliopistossa lunastaneen täysipäiväisen opiskelijan pitää pystyä tutkintonsa perusteiden opiskeluun hyvinkin tiiviissä tahdissa. Ja tätä pitäisi opiskelijoilta myös nykyistä painokkaammin vaatia.

Monen uuden opiskelijan on tänäkin syksynä liian helppo tuudittautua mukaan ylipistomaailman henkeen ja karkottaa valmistuminen kaukaiseksi haaveeksi. Kannattaa kuitenkin opiskella ahkerasti silloin, kun siihen on aikaa, eli ensimmäisinä opiskeluvuosina. Myöhemmin työelämä tuppaa usein viemään mukanaan ja opiskelulle omistautuminen hankaloituu. Silloin ripeästi suoritetut pisteet eivät kaduta.

Akateeminen vapaus on vapautta asettaa omat tavoitteensa. Jotta vapaus ei luisu tahattomaan vastuuttomuuteen, on tavoitteiden asetteluun ja turhien rönsyjen pois rajaamiseen tarjottava opiskelijoille nykyistä paremmat edellytykset ja kannustimet. Asennemuutosta tarvitaan vielä siinäkin, että tavoitteellisuutta osataan arvostaa ja samalla tavoitteiden saavuttamista tiukasti vaatia.

Ritva Asula-Myllynen AL 30.8.2010

Tamperetta ei näy Pietarin ja Moskovan aikatauluissa

Valtion pitäisi tukea myös suuren Länsi-Suomen talousalueen junayhteyksiä Venäjälle ja Itä-Suomeen.

Venäjän merkitys Suomen naapurina ja liike-elämän kumppanina on huomattava. Se on tullut esille viimeksi elintarvikeviennin ongelmissa. Naapurisuhteita ei tulisi silti käsitellä ongelmalähtöisesti, sillä elinkeinoelämän ja muiden sektoreiden Venäjä-yhteyksien arvo kasvaa. Suomen rooli ja edellytykset sillanrakentajana EU:n ja Venäjän välillä vahvistuvat. Taustalla on tarve parantaa yhteistyötä Venäjän kanssa kaikilla hallinnon osa-alueilla, kuten hallitusohjemassa todetaan. Molempia osapuolia hyödyttävän vuorovaikutuksen ja luottamuksen lisäämiseksi on tehtävä työtä.

On pyrittävä lisäämään venäläisten investointeja tänne sekä nähtävä vienti- ja yhteistyöpotentiaali vaikkapa maailman parhaaksi rankatun suomalaisen koulutuksen ja esimerkiksi energiateknologian, ympäristön- ja erityisesti Itämeren suojelun sekä matkailun osalta.

Venäläisten Suomi-turismi on erittäin tärkeä asia paitsi Pirkanmaalle niin myös koko läntiselle Suomelle. Meillä Pirkanmaalla on paljon houkuttelevaa tarjontaa muun muassa Särkänniemessä, kulttuuri-, ostos- ja järvimatkailussa.

Liike-elämän, turismin ja julkisen sektorin toimiva yhteistyö on perusedellytys kehitykselle. Yhteistyö tarvitsee kanavansa ja yksi kanava on toimivat liikenneyhteydet.

Yksi merkittävä liikkumista ja molemminpuolista tuntemista edistävä asia olisi parempi junayhteys Tampereelta sykkiviin suurkaupunkeihin Pietariin ja Moskovaan. Ratahan on jo olemassa.

Tällä hetkellä Venäjän kahteen tärkeimpään kaupan ja kulttuurin keskukseen pääsee Länsi-Suomesta junalla vain kiertämällä Tikkurilan kautta vaihdolla tai vaihtamalla peräti kaksi kertaa suurella vaivalla, ajanhukalla ja aikatauluriskillä sekä Riihimäellä että Lahdessa.

Valtio ostaa poikittaisjunaliikennettä muun muassa Vaasasta Jyväskylään, Rovaniemeltä Kemijärvelle ja Turusta Joensuuhun. Tämä on hyvä asia.

Valtion pitäisi tukea myös suuren Länsi-Suomen talousalueen junayhteyksiä Venäjälle ja Itä-Suomeen. VR:n tavoite on tehdä voittoa, mutta eikö sen tavoite ole myös tuottaa suomalaisille palveluita?

Tällä hetkellä eteläisen Suomen poikittaisakselilla Tampere-Toijala-Hämeenlinna-Lahti-Kouvola-Lappeenranta-Imatra puuttuu kokonaan suora junayhteys, joka olisi täydellisesti integroitu samalta laiturilta Pietarin ja Moskovan juniin Lahdessa tai Kouvolassa.

Pietarin ja Moskovan juna-asemilla, matkaesitteissä ja etsinpalveluissa ei näy aikatauluissa Tamperetta.

Tuskin kukaan venäläinen miettii, miten pääsisi tutustumaan Tampereeseen, kun sitä ei käytännössä ole heidän reiteillään edes olemassa.

Jos se olisi, avattaisiin sillä mahdollisuus käydä kätevästi käsiksi koko Pirkanmaahan. Vaikka uutta yhteyttä ei pystytä heti laskemaan euroiksi viivan alle, niin toimiva junayhteys avaisi uusia kanavia elinkeinoelämälle ja matkailulle koko läntisen Suomen alueella. Se on koko maan etu.

Kimmo Sasi 13.8.2010 AL: Avioliittolain muutos vaatii keskustelua

Viime viikkoina on nostettu esille kysymys sukupuolineutraalista avioliitosta. Sitä on vaadittu tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin vedoten. Ihmisiä syvästi koskevissa kysymyksissä on välttämätöntä käydä perusteellinen kansalaiskeskustelu. Nykyinen eduskunta ei enää käsittelekään avioliittolain muuttamista.

Suomen perustuslaki turvaa yksilön oikeuden vapaasti solmia suhteita muihin ihmisiin ja suojaa myös perhe-elämää.

Parisuhdelaista antamassaan lausunnossa vuonna 2001 perustuslakivaliokunta totesi: "Avioliittolainsäädäntöä ja sen kanssa rinnasteisia lakeja säädettäessä on kyse sellaisista erityisistä yhteiskunnan tulevaisuuteen ja arvoihin liittyvistä ratkaisuista, joissa avioliiton asettaminen naisen ja miehen parisuhteena erityisasemaan lainsäädännössä on perusteltua."

Valiokunta tosin totesi, että tulkinta voi ajan kuluessa muuttua.

Perhekäsitteellä on olennainen liitäntä lapsiin ja lasten oikeuksiin. Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus toteaa, että suurin mahdollinen suojelu ja apu on annettava perheelle, joka on yhteiskunnan luonnollinen ja perustavaa laatua oleva yhteisö, varsinkin sen perustamista varten ja niin kauan kuin se on vastuussa vajaavaltaisten lasten huollosta ja kasvatuksesta.

Lapsella on oikeus molempiin biologisiin vanhempiinsa, äitiinsä ja isäänsä, ja heillä on velvollisuus pitää huolta lapsestaan. Perhe-elämän suoja tarkoittaa sitä, että tätä oikeutta ei voida ottaa pois lapselta eikä vanhemmilta. Tämä on alue, jolla Suomella on ollut viime vuosina ihmisoikeusongelmia.

Vanhempia ei luonnollisestikaan voi pakottaa solmimaan avioliittoa eikä elämään yhdessä. Toisaalta kysymys on siitä, haluaako yhteiskunta osoittaa erityistä arvostusta perinteiselle lapsen vanhempien muodostamalle avioliitolle.

Itse pidän hyvänä mallia, jossa lapsen biologiset vanhemmat kantavat päivittäisen vastuun alaikäisten lasten huollosta ja kasvatuksesta. Siihen pitäisi kannustaa. Tosin ketään ei pidä myöskään arvostella tai tuomita muunlaisesta ratkaisusta.

Voisiko avioliiton kieltäminen joiltakin siihen halukkailta merkitä kiellettyä syrjintää? Vaikka kansainväliset ihmisoikeussopimukset antavat oikeuden avioliittoon naiselle ja miehelle, niitä tuskin voidaan tulkita niin, että ne ehdottomasti estäisivät muunkinlaiset avioliittotyypit.

Eräissä uskonnoissa moniavioisuus on sallittua. Voisiko siis moniavioisuuden kielto olla etnistä syrjintää?

Historiallisista ja kristillis-uskonnollisista syistä kyse on sellaisista vahvoista yhteiskunnallisista arvoista, että kysymys ei Suomessa voi olla syrjinnästä. Samoin samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröiminen omana järjestelmänään eikä avioliittona ei ole syrjintää, vaan on parlamentaarisen demokratian arvoarvioinnin piiriin kuuluva seikka.

Uskonnonvapaus takaa uskonnolliselle yhdyskunnalle oikeu-den noudattaa omia sääntöjään tietyissä laajoissa rajoissa. Siksi jo nyt kirkkolain mukaan seurakunta voi itse määritellä tiettyjä ehtoja avioliittoon vihkimiselle.

Yhteiskunnassa ei ole mikään ongelma se, jos kirkko asettaa omille toimituksilleen tiukkoja ehtoja. Jos taas kaikki avioliitot tulisi hyväksyä maistraatissa, johtaa se, kun virkoja ei tässä taloustilanteessa voida lisätä siihen, että avioliitto jatkossa solmittaisiin ja purettaisiin netti-ilmoituksella tai tekstiviestillä. Tätä en pidä hyvänä, koska avioliitto on ihmisen elämän ajan tärkein sopimus.

Katsonkin, että parasta olisi arvioida nykyisen parisuhdelain toimivuus. Jos se, että kumppanit eivät saa samaa sukunimeä, on ongelma, se voidaan helposti korjata nykyiseen lakiin.

Yhteiskunnallisesti ihmisiä syvästi koskevissa kysymyksissä on välttämätöntä käydä perusteellinen kansalaiskeskustelu. Nykyinen eduskunta ei enää käsittelekään avioliittolain muuttamista. Keskustelulle jää niin lyhyt aika, ettei sitä pidä kirjata seuraavankaan hallituksen ohjelmaan.

Ritva Asula-Myllynen Tamperelaisessa 5.5.2010: Tampereen Keskusareenasta pörinää

Tampereen monitoimihallille oheis- ja liiketiloineen on katsottu paikka junaratojen päältä keskustasta. Areenan suunniteltu valmistumisaika on talvi 2012 ja tavoitteena on, että jääkiekon MM-kilpailut voidaan pelata uudella areenalla keväällä 2013.

Idea edustaa uudenlaista eheyttävää kaupunkisuunnittelua ja on linjassa kaupungin monen tavoitteen kanssa. Tapahtuma-areena halutaan sinne, missä ihmiset ovat, mikä vähentää henkilöautoriippuvuutta varsinkin, kun paikka huomioidaan vielä ratikkasuunnitelmissa. Tapahtumatuotanto on elinkeinopolitiikkaa ja halliin saadaan varmasti tasokkaita konsertteja ja elämyksiä ihmisten nauttia. Kyseessä on yksi parhaista elinkeinopoliittisista hankkeista eli kuinka voimme vastustaa työpaikkojen lisääntymistä ja sekä meille aina mannaa tuoneiden rohkeiden ratkaisujen positiivista satoa?

Rahat kuntabudjetissa ovat eri koreissa ja se on tilaajan ja tuottajan välinen prosessi, mikä kori saa miten paljon siitä niukkuudesta, jota nyt on jaettavissa. Meidän on kuitenkin panostettava tulevaisuuteen ja nähtävä pidemmällä aikajänteellä se, miten monitoimihalli tuo yhteisöveron tuottoja ja muuta taloudellista jakovaraa kuntabudjettiin. Tällä hankkeella kaupungin vetovoima dynaamisena ja elinvoimaisena maan ykköspaikkana vahvistuu ja sille ei voi kuin laittaa plus-merkkisen hintalapun päälle.

Toivon hankkeesta nostetta paikalliselle lätkäliigatoiminnallekin. Hakametsä on rakennettu vuonna -65, vuonna 2012 se on jo 47-vuotias ja vuonna 2025 jo 60- vuotias. Missään ei varmaan pelata näin vanhoissa halleissa. Kiekkojunnut saavat tästä varmasti piristysruiskeen ja Tappara ja Ilves ansaitsevat uuden kotihallin. Uskon myös, että Tampereen kiakkokansa ottaa uuden hallin myös ilolla vastaan. Ja miksipä ei fanimyymälätkin voisi löytää jatkossa juuri tästä hallista.

Tässä jos missä kuntapäätösten täytyy tulla vastaan tätä pääosin yksityistä hanketta tai muutoin jäämme nuolemaan näppejämme kun sijoittajat menevät kukkaroineen muualle. Tampereen kaupungin roolinahan on mahdollistaa hankkeen toteuttamista, tukea valtionosuuden saamista ja olla mukana kaavoitus, liikenne- ynnä muissa järjestelyissä. Hakametsän jäähalli puolestaan voidaan muuttaa uuteen käyttöön, esimerkiksi sisäliikuntakeskukseksi. Samalla koko Hakametsän hallin aluetta ja ympäristöä voidaan kehittää täysin uusista lähtökohdista.

Yrjö Schafeitel 4.5.2010 Aamulehdessä

Antakaa Kreikan kaatua velkoihinsa!

Nyt alkaa tulla mitta täyteen porvarillakin. Hallitusherrat juoksevat Brysselissä ratkomassa Kreikan velkaongelmia ja kantamassa rahaa sinne miljarditolkulla ja vieläpä velaksi.

Voi herran pieksut! Se on tiedetty jo pitkän aikaa, että Matti Vanhasella on pää pensaassa ja pupu pöksyissä. Siitä lähtien, kun polvi tuli kipeäksi, ei valtakunnan asioita ole muistettu hoitaa.

Kun Jyrki Katainenkin, suoraselkäinen suomalainen, menee mukaan tähän hullutukseen, se on jo liikaa.

Suomalaisten velaksi ottamat miljardit eivät Kreikkaa pelasta. Kataisenkin pitäisi tietää, että kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Onko Brysselin loisto ja herrojen seura noussut päähän ja sekoittanut järjen? Keski-Euroopan suurpankkien mahdollisia tappioita on tässä nyt lähdetty torjumaan, ja se ei totta vieköön ole suomalaisten asia.

Antaa Kreikan kaatua, jos eivät kykene asioitaan hoitamaan. Se ei hetkauta meitä millään tavalla. Suomalaisten pankkien vastuut ovat vain muutamia satoja miljoonia, sitä vastoin Saksan ja Ranskan suurten pankkien vastuut ovat kymmeniä ja satoja miljardeja.

Suomihan hyötyy siitä, että euro heikkenee. Takkuileva vientiteollisuus saa vetoapua ja Suomi toipuu nopeammin.

Pidä Katainen nyt suomalaisten rahat Suomessa, äläkä levittele niitä ympäri maailmaa. Isojen roistojen joukossa Suomi jää aina toiseksi.

Kreikkalaiset nauravat partoihinsa 14 kuukauden palkkoinensa ja muine lisinensä. Ei virkamieseliittiä saa mistään luopumaan, onhan se nähty meilläkin. Lakot, mellakat ja kaaos siitä seuraa ja varma konkurssi.

Jos joku luottaa siihen, että EU valvoo, ettei rahoja käytetä väärin, se ei ole edes vitsi. Kansathan kilpailevat siitä, kuka saa huijatuksi enemmän rahaa EU:lta ja Välimeren maat ovat olleet siinä hyviä.

Jos sitten koko rahajärjestelmä kaatuu, siinä mukana menee niin paljon muuta, että pienen Suomen murheet ovat vähäiset. Omaisuudet menevät uusjakoon, mutta näinhän on tapahtunut ennenkin.

Tuskin niin syvälle kuitenkaan mennään, että siirryttäisiin vaihdantatalouteen.

Ei tämä rahakriisi pelkästään Kreikkaa koske. Espanja, Portugali ja Irlanti ovat seuraavat. Kunhan ensin näkevät, kuinka hyvin tämä kreikkalaisten puhallus onnistuu.

Siinä kohtaa sitten loppuvat viimeistään suomalaisten pelimerkit, jos järki ei voita.

Yrjö Schafeitel Aamulehdessä 8.5.2010 :

Näpit irti eläkeläisten rahoista

Edunvalvonta. Kansanedustaja Mikko Alatalo haluaa lobata oikorataa Tampereen ohi (Al 6.5.) ja rahottaisi hankkeen eläkerahastojen varoista.

Näpit irti Alatalo työeläkerahastojen rahoista. Ne on tarkoitettu työeläkeläisten eläkkeiden rahoitukseen ja ns. taitetun indeksin korjaamiseen.

Oikorata sinänsä on aivan välttämätön hanke Pirkanmaalle. Missä muualla on kaupunki, jonka keskustan läpi kulkee miljoonia litroja vaarallisia teollisuuskemikaaleja tavarajunien säiliövaunuissa päivittäin. Onneksi mitään vakavampaa ei ole sattunut, mutta ajatelkaapa, jos vaikka venäläinen ammoniakkivaunu kaatuisi ja hajoaisi ratapihalle.

Koko kaupunki olisi evakuoitava. Ei tällaisia riskejä saisi olla olemassa. Oikoradan saaminen hallitusohjelmaan on välttämätöntä, samoin kuin eläkeläisten taitetun indeksin poistaminenkin. Keitä sitten lieneekään hallitusohjelmaa toteuttamassa, kirjoitellahan sitä voidaan joka puolueessa.

Riitta Koskinen 28.4.2010 Aamulehdessä: Sorin alueesta rakennuskelpoinen

Tampereen Sorin alueen muuttaminen rakennuskuntoon kuuluu nimenomaan kunnan velvollisuuksiin, katsoo kirjoittaja.

Pasi Lähde moittii päättäjien muistia mielipidekirjoituksessaan (Al 26.4.) viitaten toteamukseen, että kiinteistöihin sijoittaminen on äärettömän tyhmää.

Voin vakuuttaa, ettei valtuutetuilla muisti pätki, tuskin ymmärryskään. Tampereen kaupungin ei kannata sijoittaa kiinteistöihin, ei edes uuteen monitoimihalliin.

Kaupungin kannattaa kuitenkin sijoittaa kanteen, jolla tehdään alue rakentamiskelpoiseksi. Kyseessä on siis kaupungin rooli mahdollistaa iso kaupunkikehityshanke.

Kustannukset ovat toki suuret. Kaupunki sijoittaa kolmena vuonna 6 miljoonaa euroa eli yhteensä 18 miljoonaa euroa, kun kannen kokonaiskustannukset tämän hetkisten laskelmien mukaan ovat 45 miljoonaa euroa, josta pääosin siis vastaa yksityinen taho.

Lisäksi tulevat normaalit infrakustannukset. Ne ovat keskellä kaupunkia kuitenkin huomattavasti vähäisemmät kuin rakennettaessa jonnekin kaukaiselle alueelle.

Talousahdingossa painivan kaupungin on panostettava kunnan perusvelvollisuuksiin, jotta se voi turvata palvelut tulevaisuudessakin.

Sorin alueen muuttaminen rakennuskuntoon, toki VR:n ja ratakeskuksen suosiollisella myötämielisyydellä, on nimenomaan kunnan velvollisuuksia.

Jos laskelmat puoliksikaan pitävät paikkansa, sijoitus on erittäin kannattava. Raha ei kasva puussa, jonkun se on tehtävä.

Minun kannuni veronmaksajana täyttyisi, jos Tampere ei hyödyntäisi nyt käsillä olevaa tilaisuutta vaan antaisi sen mennä ohi.

Tampereen kaupunki on juuri rankattu imagotutkimuksissa Suomen ykköseksi, ja kärjessä se on keikkunut jo vuosikausia. Uskon, että se perustuu nimenomaan Tampereen maineeseen tehdä rohkeita, ennakkoluulottomia päätöksiä.

Elina Pojanluoma 28.4.2010 Aamulehdessä:

Vihdoinkin konsertit ja messut keskustaan!

Tampere alkaa lunastaa sille kuuluvaa paikkaa Suomessa, ja siksi tarvitsee suurille konserteille, messuille ja jääkiekolle arvoisensa monitoimiareenan ja sen viereen nykyaiaisen hotellin, toimistoja ja asuntoja. Kaupunkikuva kohenee, kaupunki kehittyy yritysten ja kaupungin yhteistyöllä. Paikka on loistava. Joukkoliikenteellä pääsee tapahtumiin sekä läheltä että kaukaa. Pirkanmaan alueella on jo puoli miljoonaa asukasta, ja vielä kun huomioi noin kahden tunnin etäisyydellä olevat asukkaat, luku kasvaa huimasti. Hanke lisäisi myös kansainvälistä kiinnostusta Tamperetta kohtaan, ja olisi työpaikkojen ja palvelujen lisäämiseksi tärkeä.

On selvää, että kaikenlaiset suuremmat hankkeet saavat vastustajansa, mutta on kehityttävä tulevaisuutta silmällä pitäen. Jos monitoimihalli rakennetaan, kaupunki muuttaa Hakametsän jäähallin sisäliikuntakäyttöön. Keskusareenan myötä Pirkkahallinkin voisi palauttaa takaisin messuilta sen alkuperäiseen tarkoitukseensa.

Elina Pojanluoma Aamulehdessä 14.4. ”Ei koekorkeakouluja!”

Eduskuntavaalien jäsenäänestysehdokas Elina Pojanluoma tyrmää Jutta Urpilaisen ehdotuksen korkeakouluopintojen koeajasta, AL 14.4. ” Pääsykokeissa ylipäätään voisi painopistettä muuttaa enemmän soveltavaan suuntaan. Pääsykoekirjojen ulkoa opettelu ei varmasti palvele ketään, tärkeää olisi ymmärtää mitä lukee ja mihin on pyrkimässä. Motivaatiohaastattelut tulisi laajentaa kattamaan kaikkea yliopisto-opiskelua. Se on myös yksi keinoista kartoittaa opiskelijan soveltuvuus alalle”, kirjoitti Elina Pojanluoma.

Jarno Lahtinen 16.4.2010 Aamulehdessä: "Virkamieskaavoista kaavoitussopimuksiin"

- Tampereella on vireillä lupaavia asuinaluehankkeita, mutta ne etenevät tuskallisen hitaasti, Jarno Lehtinen, Tulevaisuuskokoomuksen pj. harmittelee Aamulehdessä 16.4. - Suurin syy on siinä, että Tampereella on vuosikymmeniä toimittu siten, että kaupunki kaavoittaa vain omassa omistuksessaan olevia maita. Kaavoitusperiaatteet pitäisi muuttaa sellaisiksi, että kaupunki tekee kaavoitussopimuksia yksityisten yritysten tai yhteisöjen kanssa tai hyväksyy yksityisten ja rakennusliikkeiden kaavoitussopimukset.

Kimmo Sasi 3.5.2010 Aamulehdessä:

Työperäinen maahanmuutto on todellakin tarpeen

Nimimerkki Svenski kommentoi (Al 18.4.) eduskunnan kyselytunnilla käyttämääni puheenvuoroa, jossa totesin suomalaisten hyötyneen Ruotsiin suuntautuneesta työperäisestä maahanmuutosta 1960- ja 1970-luvuilla.

Maahanmuuttopolitiikasta on kaksi hyvin erilaista näkemystä.

Oikeisto katsoo, että ulkomaalaisten tulo Suomeen työhön tulee sallia. Uskotaan, että he hyödyttävät suomalaista yhteiskuntaa työpanoksellaan ja tuloista syntyvällä kulutuksellaan.

Tämä näkyi muun muassa siinä, että oikeisto oli valmis sallimaan työvoiman tulon EU-maista Suomeen vasemmistoa aiemmin. Olennaista on, että työehtosopimusten määräyksiä sovelletaan, koska muuten syntyy yritysten kesken epäreilu kilpailutilanne.

Vasemmisto sen sijaan haluaa olla sosiaalinen ja siitä syystä kannattaa Suomeen sosiaaliturvan varaan saapuvien ulkomaalaisten maahantuloa. Kantavana ajatuksena on, että Suomen pitää kantaa vastuunsa maailman köyhistä.

Vasemmisto vastustaa sen sijaan työhön tulevien maahanpääsyä. Se pelkää, että työvoiman lisätarjonta heikentää mahdollisuuksia palkankorotuksiin.

Suomessa on kuitenkin pulaa työvoimasta tietyillä aloilla. Pääkaupungin bussit ja sairaalat eivät toimisi ilman maahan muuttanutta työvoimaa.

Ensi sijassa suomalaisten koulutus pitää suunnata oikein eli niille aloille, joilla on työvoimasta pulaa. Mutta siitäkin huolimatta ikärakenteen muutoksen johdosta tarvitaan maassamme myös ulkomaista työvoimaa.

Maahanmuutossa on kuitenkin olennaista, että tänne tullaan oikealla asenteella, maatamme rakentamaan, ei aiempien sukupolvien luomasta hyvinvoinnista nauttimaan.

Harri Jaskari 4.5.2010 Aamulehdessä:

Oikorata Pirkanmaan vaatimuslistalle

Viime viikkoina on runsaasti keskusteltu siitä, miten Pirkanmaa hoitaa kansallisen edunvalvonnan. Tehokas edunvalvonta edellyttää sekä hyviä henkilöitä että perusteltavissa olevia edunvalvontakohteita.

Tieto ja ennen kaikkea oikea-aikainen tieto on valtaa. Nyt olisi taas edunvalvonnan paikka. Seuraavan hallituksen hallitusohjelmaa kirjoitetaan jo kiivaasti.

Olemmeko valmiit vahvoihin edunvalvontahankkeisiin? Mielestäni emme. Olemme edelleeen liian hajanainen joukko, joka ajaa usein liian pieniä hankkeita toteutukseen - ilman suurta tarinaa niiden ympärillä.

Pienetkin hankkeet voivat mennä paremmin läpi, mikäli kaikki näkevät, miten eri osaset loksahtavat paikoilleen suuressa tarinassa.

Hyvä esimerkki suuresta tarinasta on ollut viime vuosina paljon esillä ollut E18 valtatie Turusta Pietariin. Asian eteenpäin viemisestä ovat puhuneet poliitikot, elinkeinoelämän edustajat, ammattiyhdistysliike, yksittäiset ihmiset ja media.

Tarinasta on vähitellen tullut todellisuutta ja sitä on ollut mahdotonta ohittaa poliittisessa päätöksenteossa. Tarinan mukaan Suomi tarvitsee merkittävää valtaväylää nopeasti kasvaville Venäjän markkinoille. Tämä tarina on toteutumassa.

Suuri tarina on myös pääkaupunkiseudun saaminen kansainvälisesti kilpailukykyisten kaupunkiseutujen joukkoon.

Sen ympärille on syntynyt runsaasti konkreettisia hankkeita: Vuosaaren satama, Jätkäsaaren modernit asuinalueet, länsimetro, Helsinki-Vantaan lentoaseman kehittäminen ja Marjarata.

Mikä olisi suuri Pirkanmaan tarina, joka yhdistäisi maakuntamme ajankohtaisiin painopisteisiin (ilmastonmuutos, luovuus ja ympäristömyötäisyys).

Se voisi olla lähes koko Pirkanmaan yhdistävä nopea raideliikenne. Ajatusmallina voisi olla puolessa tunnissa Tampereelle, tunnissa Helsinkiin ja parissa tunnissa Eurooppaan.

Pirkanmaa olisi aivan ideaali paikka tehdä raideliikenteessä asioita uudella tavalla koko Suomessa. Länteen raiteet saavuttavat nopeasti Nokian ja Sastamalan, pohjoiseen Ylöjärven ja Hämeenkyrön aina Parkanoon saakka, itään Kangasalan, Oriveden ja Mänttä-Vilppulan ja etelään Lempäälän ja Akaan.

Muut Pirkanmaan kunnat voisivat liittyä logistiseen ketjuun hyvien tieyhteyksien avulla.

Sinänsä hyvässä, tuoreessa Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelmassa sanotaan, että tavoitteemme on Tampereen läntinen oikorata 2030-luvulla.

Emme kyllä saa sitä aikaisemmin, mikäli emme sitä edes tavoittele. Mielestäni nyt pitää vaatia heti oikorataa valtiolta lujasti painostaen. Se vaikuttaisi heti koko kaupunkiseudun rakennesuunnitteluun ja laajemmin Pirkanmaan kehittymiseen.

Raidekapasiteetin vapautuminen mahdollistaisi maakunnan tasoisen lähijunaliikenteen toteuttamisen. Samalla Tampere-Pirkkalan ja Helsinki-Vantaan lentokentät saisivat suoran raideliikenneyhteyden.

Uuden nopeat joukkoliikennekäytävät uudistaisivat kaavoitusperiaatteita. Tampereen kaupunkiseutu on suunnitellut kasvavansa 90 000 asukkaalla kahdessa vuosikymmenessä.

Nyt on luovan lobbauksen aika. Lobbausta helpottaisi esimerkiksi se, että pyydettäisiin rakennusliikkeiltä tarjouksia siitä, montako kilometriä oikorataa he olisivat valmiita vetämään vastikkeeksi siitä, että Tampereen ratapihasta tehtäisiin korkeatasoinen asumis- ja toimistorakennusten vyöhyke.

Siitä voisi järjestää vaikka arkkitehtikilpailun. Paras voittakoon ja samalla tulisi monta kilometriä uutta oikorataa. Valtiolta puolestaan vaadittaisiin loppuradan rakentamista samassa tahdissa.

Lobbausta tukisi myös se, että kaikki Pirkanmaan kunnat olisivat mukana hankkeissa. Kunnat voisivat panostaa junalaitureihin, parkkipaikkoihin ja asuntojen kaavoitukseen siten, että ihmisten olisi helppo kulkea myös joukkoliikenteen avulla.