Tamperelaiset nuoret naiset nousussa - 24.5.2010

Kahdeksan tamperelaista sijoittui Kokoomuksen jäsenäänestyksessä kahdenkymmenen parhaan joukkoon, heistä kahdeksan oli ensikertalaista. Kokoomuksen ehdokaskaarti muuttuu melkoisesti. Tamperelaisista ehdokkaista esiin nousi monta nuorta naista. Tamperelaisista kansanedustajista Marja Tiura ei asettunut ehdolle jäsenäänestyksessä.

Tervetuloa mukaan, olitpa sitten Juupajoelta, Tulimaasta tai jostain siltä väliltä! Kokoomuksessa keskustellaan maahanmuutosta, Teatterikahvila Kivessä Keskustorilla 29.5. klo 13.00-15.00. Mukana keskustelussa Kokoomuksen maahanmuuttopoliittisen työryhmän pj, kansanedustaja Arto Satonen

Keskusareenasta ylhäältä, alueen halkaisee Sorin silta. Vasemmalla alhaalla poliisilaitos.

Kokoomus kannattaa keskusareenaa

Kokoomuksen Tampereen Aluejärjestö kannattaa kaupungin osallistumista keskustaan sijoittuvan monitoimiareenan puitteiden rakentamiseen. Rautatieaseman välittömään läheisyyteen sijoittuva areena on looginen jatkumo Näsinneulan, Särkänniemen ja Tampere -talon luomassa ketjussa, joka on tehnyt Tampereesta Suomen vetovoimaisimman kaupungin. Keskusareena on yksityisvetoinen elinkeinopoliittinen hanke. Projekti vaatii julkisia rakennusinvestointeja. Kaupungin rahoittaman infran hinta on pieni verrattuna sen mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin. Areenan yhteyteen rakentuva toimistokortteli luo toimintaympäristönä 24-tuntia vuorokaudessa toimivan monitoimikeskuksen hotelleineen ja palveluineen. Hanke luo Tampereelle runsaasti monipuolisia työpaikkoja sekä lisää merkittävästi verotuloja.

Lisäksi Keskusareenan rakentaminen mahdollistaa Hakametsän perinteikkään hallin muuttamisen harjoitushalliksi. Se parantaa näin ollen tamperelaisten lasten ja nuorten urheilun laadukkaita toimintaedellytyksiä. Hakametsän hallin parkkialueita on täten mahdollista kehittää toimivammaksi kokonaisuudeksi. 26.4.2010

Kansanedustaja Arto Satonen:

Kansanedustajat heti valtuutettujen jälkeen suurhallin asialle

-Jos 19 miljoonan panoksella saadaan näin mittava hanke kaupungin ydinkeskustaan, niin sille kannattaa näyttää vihreää. Suurhallihanke perustuu hyvin pitkälle yksityiseen rahoitukseen ja niin tulee ollakin. On kuitenkin kohtuullista, että tästä hankkeesta hyötyvät julkiset tahot (kaupunki, valtio) ovat myös omalla osuudellaan mukana, kirjoitti kansanedustaja Arto Satonen Aamulehdessä 25.4.2010.

- Ensimmäisenä päätöksenteon paikalla ovat Tampereen kaupunginvaltuutetut. Jos sieltä näytetään vihreää, niin sitten on Pirkanmaan kansanedustajien tehtävänä lobata valtionrahoitus ja sen lisäksi tarvitaan rutkasti yksityisten sijoittajien rahaa. lue koko kirjoitus

Juha Kostiainen johtaa Tampereen yliopiston alumneja

Sitran ohjelmajohtaja Juha Kostiainen valittiin Tampereen yliopiston Alumni ry:n vuosikokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi. Kostiainen seuraa Matti Parjasta, jonka luopuminen katkaisee 23 vuotta kestäneen professoripuheenjohtajien perinteen yhdistyksen johdossa.

Alumnin vuosikokous asetti uuden puheenjohtajan valinnan kriteereiksi yliopiston tuntemuksen, yhteiskuntasuhteet ja niihin liittyvät verkostot työelämässä. Kostiainen tunnetaan parhaiten yritys- ja kunnalliselämän ansioistaan. Hänen toivotaan tuovan yliopistoon kontakteja nimenomaan elinkeinoelämään suuntaan. Kostiainen ottaa tehtävän vastaan 2. syyskuuta 2010, jolloin pidetään Alumnin juhlakokous yliopiston Tampereelle tulon 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Tampereen yliopiston alumneihin lasketaan kuuluvan kaikki yliopistossa opiskelleet ja työskennelleet henkilöt, joita arvioidaan olevan jopa 40 000. 45-vuotiaalla Kostiaisella on tutkinnot molemmista Tampereen yliopistoista. Hän valmistui diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1990. Tampereen yliopistosta hän valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1996 ja hallintotieteen tohtoriksi vuonna 2002. Vuodesta 2005 hän on ollut aluetieteen dosentti. Kostiaisen tutkimus- ja julkaisutoiminta liittyy hänen dosentuurin erityisalaansa, kaupunkiseutujen strategiseen kehittämiseen.

Tamperelaisten yhdistysten asettamat jäsenäänestyksen ehdokkaat

Jokaiselle 1.4.2010 liittyneelle jäsenelle tulee kotiin äänestyskuponki ja ohjeet 3.5.2010 mennesä. Muista äänestää, ketkä kolme olisivat parhaat kokoomuksen ehdokkaat eduskuntavaaleissa 2011!

Täällä kaikki ehdokkaat,

Ritva Asula-Myllynen
hallintotieteiden maisteri, aluekehittäjä
Matti Helin
valtiotieteiden tohtori, diakoniajohtaja
Harri Jaskari
kansanedustaja
Wäinä Järvelä
yrittäjä, muusikko
Petri Linna
insinööri
Päivi Myllymaa
kehittämisasiantuntija, KTM
Raimo Nieminen
pääluottamusmies, sosiaalityöntekijä
Sanna Ojanen
johdon sihteeri, HSO
Helena Perälä
merkonomi MKT, yrittäjä
Jyrki Pitkänen
IT-asiantuntija
Elina Pojanluoma
yrittäjä
Kimmo Sasi
kansanedustaja, varatuomari
Juha Salonen
varatuomari, KTT
Yrjö Schafeitel
seniori, eläkeläinen
Heikki Siikaniva
ekonomi
Krista Uusitalo
merkonomi, opiskelija
Sofia Vikman
yhteiskuntatieteiden kand., kansanedustajan avustaja
Pirkanmaan Kokoomus asettaa eduskuntavaaleihin yhteensä 18 ehdokasta, Kokoomus on vaalipiirin suurin puolue, sillä on nyt viisi kansanedustajaa. Eduskuntavaalit ovat huhtikuussa 2011

Tampereen Kokoomus ehti ensimmäisenä Vapun viettoon, Finlaysonin jaettiin vappuaattona ilmapalloja, jäsenäänestysehdokkaat puhuivat ja kansalaiset antoivat yhteiskunnan hoito- ja vapunvietto-ohjeita. Tilaisuus säilyi riehakkaasta ajasta huolimatta hyvin puheenjohtaja Reijo Määtän hyppysissä. Kaupunginvaltuutettu Ilkka Sasi järjesteli ilmapallojen tasapuolista jakamista.

Toukokuu 2010

Tampereen ehdokkaiden kahdeksan kärjessä

Tamperelaiset menestyivät jäsenäänestyksessä hyvin, kahdeksan kahdenkymmenen joukossa (kuvat alla). Piirikokous päätti lopullisesta ehdokaslistasta 3.6. ja asetti tamperelaisten yhdistysten ehdokkaista loppulliselle 18 henkilön listalle Harri Jaskarin, Kimmo Sasin, Sofia Vikmanin, Matti Helinin, Sanna Ojasen, Ritva Asula-Myllysen ja Marja Tiuran. Kokouksessa äänestetiin Tiuran ehdokuudesta, Tiura voitti Krista Uusitalon äänin 120-41.

2. Harri Jaskari
3. Kimmo Sasi
4. Sofia Vikman
7. Matti Helin
8. Sanna Ojanen
16. Krista Uusitalo
17. Ritva Asula-Myllynen
19. Yrjö Schafeitel

Kansanedustajat Satonen, Jaskari ja Sasi kärjessä Kokoomuksen jäsenäänestyksessä - 24.5.2010

Jäsenäänestys Kokoomuksen kansanedustajehdokkaista on päättynyt. Äänestysprosentti oli 50,7. Äänestyksen kärjessä ovat kansanedusajien kolmikko Arto Satonen, Harri Jaskari ja Kimmo Sasi. Kymmenen eniten ääniä saaneen joukossa oli kuusi ehdokasta, jotka eivät ole olleet ennen eduskuntavaaliehdokkaina. Äänet jakautuivat myös maantieteellisesti tasaisesti, useimmista kunnista pääsi ehdokas 18 ensimmäisen joukkoon.

Jäsenäänestyksen tulos, mukana kaikki ehdokkaat: 1. Satonen Arto 877 Sastamala, 2. Jaskari Harri 576 Tampere, 3. Sasi Kimmo 574 Tampere, 4. Vikman Sofia 390 Tampere, 5. Telemäki Satu 355 Ylöjärvi, 6. Taipale Marko 232 Ylöjärvi, 7. Helin Matti 230 Lempäälä, 8. Ojanen Sanna 224 Tampere, 9. Kiuru Pauli 210 Valkeakoski, 10. Lyytinen Heikki 204 Kangasala, 11. Halme Esko 193 Vesilahti, 12. Jäntti Aleksi 184 Lempäälä, 13. Soukko Tarja 165 Hämeenkyrö, 14. Rajala Timo 152 Akaa, 15. Viljanen Jussi 137 Orivesi, 16. Uusitalo Krista 124 Tampere, 17. Asula-Myllynen Ritva 122 Tampere, 18. Haapaniemi Jari 114 Nokia, 19. Schafeitel Yrjö 111 Tampere, 20. Kallioniemi Marja 103 Parkano, 21. Tuomisto Timo 94 Ikaalinen, 22. Väätäinen Tomi 93 Pirkkala, 23. Salonen Juha 80 Tampere, 24. Kivistö Mauri 75 Tampere, 25. Perälä Helena 75 Tampere, 26. Siikaniva Heikki 63 Ylöjärvi, 27. Savolainen E.Tapani 58 Ruovesi, 28. Myllymaa Päivi 49 Tampere, 29. Nieminen Raimo 35 Tampere, 30. Järvelä Wäinä 26 Tampere, 31. Pojanluoma Elina 25 Tampere, 32. Linna Petri 9 Tampere, 33. Pitkänen Jyrki 8 Tampere. Ääniä annettiin yhteensä 5967.

Kokoomus lisäsi kannatustaan +1,8%, laskussa ovat Keskusta -4,6 % ja SDP -0,8 % (21.5.2010)

MTV3:n kannatuskyselyssä on kokoomus lisännyt edellisiin vaaleihin nähden kannatustaan reippaasti eli 1,8 %. Keskusta on vastaavasti menettänyt kannatustaan -4,6 %, joka on täsmälleen sama kuin Perussuomalaisten kannatuksen nousu. SDP:n orastava nousu on taittumassa, nyt kannatus näyttäisi olevan laskussa -0,8, %. Kyselyyn osallistui 1447 vastaajaa. Keskustan riitaisa ilmapiiri karkottaa äänestäjiä, sama ilmiö lisättynä vastuuttomalla populismilla taitaa olla syömässä SDP:n kannatusta.

Kokoomuksen maahanmuuttajaillassa pohdittiin maahanmuutto-ongelmaa huolellisesti ja kiihkottomasti, alustajana Arto Satonen (vas), keskustelijoina Marja Nyrhinen, Sanna Ojanen, Harri Airaksinen ja Reijo Määttä.

- Suomalaisten suhtautumisessa maahanmuuttajiin on lisäksi paljon eroja, esimerkiksi filippiiniläisiin suhtaudutaan aivan toisin kuin venäläisiin, sano Anatas Aleksovski

Kokoomuksen maahanmuutoillassa riitti huolta ja myötätuntoa

Tampereen Kokoomus järjesti 3.5.2010 maahanmuutoillaan, jossa puolueen maahanmuuttotoimikunnan puheenjohtaja alusti ja esitteli puolueen kantoja ajankohtaiseen keskusteluun. Toiseksi puhujaksi oli saatu takavuosien maahanmuuttaja, SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja, Tampereen ammattiopiston koulutusjohtaja Atanas Aleksovski. Keskusteluaiheen ajakohtaisuus ilmeni siinäkin, että paikalla oli useita valtuutettuja ja myös kaupungin maahanmuuttajatyön koordinaattori Marja Nyrhinen.

Työvoiman maahanmuuttoa kannatettiin yleisesti, mutta useimmilla keskutelemaan saapuneilla oli huoli siitä, että maahanmuuttajat tulevat Suomeen etsimään parempaa elintasoa eikä työtä.

Arto Satonen listasi maahanmuuton kynnyskysymyksiä. - Työhön sijoittumista haittaa liian suuri kielitaitovaatimus, vallankin ensimmäisen polven muuttajalta. Maahanmuuttopäätökset kestävät aivan liian kauan. Toisaalta ongelma on sekin, että ne maahanmuuttajat, jotka kouluttautuvat Suomessa, lähtevät koulutuksen jälkeen maasta, sanoi Satonen.

Matti Helin muistutti varsinaisten pakolaisten tulevan Suomeen pakosta ja olevan läh ökohdiltaan vaikeassa asemassa. Hän toivoi, että niin pakolaisten kuin maahanmuuttajienkin osamista käytettäisiin enemmän hyväksi, joukossa on myös korkeasti koulutettuja osaajia. Sanna Ojanen ymmärsi hyvin maahanmuuttajien toiveita perheiden yhdistämisessä. Juha Salonen tiesi kokemuksesta ja harmitteli etteivät koulutetut maahanmuuttaja saa suomalaisten asenteiden vuoksi töitä.

Atanas Aleksovski korosti, että maahanmuuttajilla on oltava halu kunnioittaa Suomea ja suomalaisia. - Heitä ei kuitenkaan voi loputtomasti käsitellä maahanmuuttajina, he ovat ennen pitkää suomalaisia. Maahanmuuton täytyy olla tietenkin hallittua, sanoi Aleksovski. - Suomalaisten suhtautumisessa maahanmuuttajiin on lisäksi paljon eroja, esimerkiksi filippiiniläisiin suhtaudutaan aivan toisin kuin venäläisiin.

Järjestäjäyhdistyksen puheenjohta Reijo Määttä korosti tarvetta maahanmuuttopolitiikan kehittämiseen, tässäkin asiassa opn ajateltava veronmaksajia.

Tilaisuuden jälkeen ihmiset jäivät pitkäksi aikaa keskustelemaan asiasta, puhumisen ja selvittämisen tarvetta on.

Ehdokkaat Asula-Myllynen, Nieminen ja Taipale vauhdissa

Tamperelaisia puhuttavat energia, ilmastonmuutos, terveydenhuolto, onnellisuus - ja Keskusareena

Jäsenäänestysehdokkaat saavat väkeä hyvin liikkeelle. Kymmeniä kiinnostuneita oli paikalla kun ma 10.5.2010 eduskuntavaalien jäsenäänestysehdokkaat Ritva Asula-Myllynen, Raimo Nieminen ja Marko Taipale esittäytyivät ja keskustelivat kaupunkilaisten kanssa Muorin keittiössä. Jo nyt olivat esillä valtakunnalliset ongelmat, jotka jo enteilevät ensi vuoden vaalien aiheita. Ydinvoima on synnyttänyti energiakeskustelun, varojen riittäminen terveydenhoitoon sekä ilmastonmuutoksen uhat ja sen tuomat ympäristöteknologian mahdollisudet kiinnostivat. Ehdokkaiden osaamiseen oltiin tyytyväisiä.

Lääkäri Leena Larva toi alustuksellaan tuulahduksen onnellisemman elämän mahdollisuudesta. Kaupungin rahoitusjohtaja Juha Yli-Rajala kertoi suurhallista ja sen tuomista taloudellisen kasvun mahdollisuuksista.

Lopuksi keskusteltiin arkkitehtuurin tason nostamisesta ja ratikoista.

Tamperelaisten porvarillinen Vappu-tilaisuus 1.5.2010:

Kokoomuksen Aluejärjestön vappujuhla onnistui hyvin, väkeä oli viitisensataa, enemmän kuin viime vuonna.

Puhujina olivat pari vikkoa sitten Tampereen valtuustoryhmän varapuheenjohtajaksi valittu Leena Kostiainen ja näkyvä kansanedustaja Marja Tiura.

Tilaisuus juonnettiin vahvasti ryhmän puheenjohtaja Riitta Koskisen ja aluejärjestön puheenjohtaja Harri Airaksisen voimin.

Mieskuoro Laulajat lauloivat vaikuttavasti Suomen kevään kunniaksi.

Marja Tiura on kolmannen kauden kansanedustaja ja eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan pj.

Tiura vaatii hallitukselta uutta vaihdetta

- Politiikan lainalaisuudet ovat nyt johtaneet siihen, että hallituksen poliittinen dynaamisuus on vaihtunut pelkoon poliittisesta dynamiitista. Ikävä myöntää, mutta liian monet tärkeät ratkaisut ovat antaneet odottaa itseään ja jopa välttämättömiä päätöksiä on siirretty tulevaisuuteen, sanoi Marja Tiura Vappupuheessaan.

- Vaikuttaa välillä aivan kuin siltä, että meidän on helpompi ratkoa Kreikan akuutteja talousongelmia kuin omia kotimaisiamme. Näin ei tietenkään voi jatkua. Onnemme on, että ulkopuolisten kärsivällisyys on kestänyt ja luottamus on säilynyt siihen, että kykenemme sentään joskus tekemään tarvittavia päätöksiä. Kun mitä ilmeisimmin pääministeri pian vaihtuu, on hallituksessa löydettävä uusi vaihde silmään ja nopeasti! Aivan ensimmäiseksi on saatava aikaan kestävä valtion talousarvio ensi vuodelle ja viimeistään syksyllä on annettava poliittinen signaali siitä, kuinka julkisen alan pidemmän aikavälin kestävyysongelmaa ryhdytään ratkomaan. Pelkkä puhe siitä, että suunnittelemme rakenteellisia uudistuksia, ei nyt riitä.

Kokoomuslaisia yliopiston promootiossa

Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi kutsuma Sauli Niinistö johdatti yliopiston tohtoripromootiokulkuetta perjantaina 21.5. Yliopistolta Tuomiokirkkoon. Tohtorinhattunsa ja miekkansa saivat kaikki viimeisen kymmenen vuoden aikana välitelleet. Mukana oli myös aluejärjestön entinen puheenjohtaja Juha Kostiainen. Apulaispormestari Anna-Kaisa Ikonen väitteli tohtiksi joulukuussa 2009, mutta hän ei ollut kulkueessa mukana.

Sauli Niinistö oli promootiokulkueen kärjessä, Juha Kostiainen väitteli hallintotieteista 2003.

Sauli Niinistö on kutsuttu Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on kutsuttu Tampereen yliopiston hallintotieteiden kunniatohtoriksi. Perustelujen mukaan Niinistö on osoittanut, että yhteiskunnallinen vaikuttaja voi olla samaan aikaan poliitikko, itsenäinen ajattelija, tiukka talousmies ja kirjailija.

Yrjö Schafeitel Aamulehdessä 8.5.2010 :

Alatalo, näpit irti eläkeläisten rahoista!

Kansanedustaja Mikko Alatalo haluaa lobata oikorataa Tampereen ohi (Al 6.5.) ja rahottaisi hankkeen eläkerahastojen varoista.

- Näpit irti Alatalo työeläkerahastojen rahoista. Ne on tarkoitettu työeläkeläisten eläkkeiden rahoitukseen ja ns. taitetun indeksin korjaamiseen, sanoo kokoomuksen senioreiden edustaja Yrjö Schafeitel.

lue koko kirjoitus...

Sofia Vikman esittää perhevapaiden kustannuksia valtion maksettaviksi

- Perhe-elämän vaiheisiin liittyvän sosiaaliturvan kustannukset, kuten perhevapaiden kustannukset ja lapsen sairastumisesta johtuvat poissaolot, on siirrettävä kokonaan valtiolle ja rahoitettava kaikkien työntekijöiden palkan sivukuluista. esittää kaupunginvaltuutettu Sofia Vikman Aamulehdessä 9.5.2010.- Näin poistetaan työnantajalta vanhemmuudesta aiheutuva yllättävän kustannusriski. Tällöin työntekijän sukupuoli tai ikä ei enää vaikuttaisi merkittävällä tavalla työllistymiseen. lue koko kirjoitus

Leena Kostiainen on Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän varapuheenjohtaja

Leena Kostiainen haluaa yrityksiä ja työpaikoja, vanhuspalvelut paranevat samalla

- Tarvitsemme yrityksiä ja veronmaksajia, jotta pystymme huolehtimaan yhä kasvavista palvelutarpeistamme, sanoi Leena Kostiainen Kokoomuksen Vappu-juhlassa. - Hämeenpuistossa Monesti asetetaan vastakkain joku kallis investointi ja esimerkiksi Koukkuniemi. Ajatellaan, että esimerkiksi monitoimihalliin sijoitettavat rahat pitäisi käyttää Koukkuniemeen. Vanhuksista pitää ehdottomasti pitää hyvää huolta, mutta ei meillä riitä rahat, jos meillä ei ole verotuloja. Siksi meidän pitäisikin ajatella, että tarvitsemme monitoimihallin, jotta pystymme huolehtimaan paremmin vanhuksistamme.

-Tarvitaan rohkeita avauksia, joilla houkutellaan yrityksiä ja sitä kautta työpaikkoja Tampereelle. Tarvitsemme veronmaksajia. On tärkeää pitää kiinni nykyisistä asukkaistamme. Nykyisin liian monet nuoret perheet muuttavat pois Tampereelta omakotitalon tai järvinäköalan perässä. Tampereen pitää rohkeasti kaavoittaa omakotitontteja, kyllä meillä tilaa on. On hyvä, että tulee Nurmi-Sorila ja Vuores. Se ei kuitenkaan riitä. Täydennysrakentamiselle pitää tosissaan löytyä paikkoja jo olemassa olevasta yhdyskuntarakenteesta.