Pirkanmaan Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaat


Luotamme Suomeen

Me suomalaiset ansaitsemme lisää toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen. Toivo ja luottamus vahvistuvat, kun teemme oikeita asioita. Minulla on selvä näkemys siitä, mitä meidän pitää tehdä.

Teemme politiikkaa siksi, että hyvinvointi kasvaisi. Uskon, että Suomella menee entistä paremmin, kunhan ihmiset saavat vapautta tehdä ja toteuttaa itseään. Minusta Suomen pitää olla maa, jossa saa innostua ja onnistua. Saa myös epäonnistua. Saa apua, kun sitä tarvitsee. Tällaisessa Suomessa jokainen voi luottaa siihen, että hänelle käy hyvin.

Minä luotan Suomeen. Luotan suomalaisiin. Suomalaiset ovat maailman luotettavin kansa. Olemme aina hoitaneet hommamme ja pärjänneet, vaikeissakin paikoissa. Yhdessä teemme Suomesta vieläkin paremman maan.

Petteri Orpo
Kokoomuksen puheenjohtaja


Eduskuntavaalit käydään sunnuntaina 14.4.2019 – ennakkoäänestys on kotimaassa: 3.–9.4.2019 ja ulkomailla: 3.–6.4.2019.