Kokoomusedustajat: Tunnin juna saapuu Tampereelle

Pirkanmaan hallituspuolueiden kansanedustajat Harri JaskariArto SatonenPauli Kiuru ja Sofia Vikman iloitsevat valtiovarainministeriön riihitiedotteen linjauksista, jotka antavat selkeän viestin nopean junayhteyden toteuttamisesta kahden Suomen merkittävimmän kasvukeskuksen – Tampereen ja Helsingin välille.

Riihitiedotteessa annetaan selkeä julkilausuma nopeiden junayhteyksien puolesta: ”pääradan peruskorjauksen suunnittelun yhteydessä tulee lähtökohtana pitää, että Helsingin päärautatieaseman ja Tampereen rautatieaseman välinen matka voidaan liikennöidä alle tunnissa perinteisellä kalustolla”.

Kansanedustajien mukaan rata ruokkii kasvua ja työllisyyttä entistä voimakkaammin. Junayhteyden nopeuttaminen helpottaa suuren ihmisjoukon arkea joka päivä. Pääradan kapasiteetti ja kunto eivät tällä hetkellä vastaa tämän päivän tai tulevaisuuden vaatimuksia. Paras tapa ratkaista tilanne kestävästi ja parantaa pääradan liikennöintiä on rakentaa rataosuudelle lisää raidekapasiteettia.

Pirkanmaan kansanedustajat kiittävät valtiovarainministeriötä, että budjettiesitys ei rajoitu pelkästään peruskorjausten tekemiseen, vaan tavoitteena on nopeuttaa matka-aika tunnin mittaiseksi. Raidekapasiteettia lisäämällä suomalainen junaliikenneinfrastruktuuri kehittyy vastaamaan sitä tarvetta, jota kasvava talous ja ihmiset vaativat.

Lisäraiteet mahdollistavat palvelun parantamisen ja matka-ajan lyhentämisen Tampereen ja Helsingin välillä, sekä vähentävät junien myöhästelyä. Lisäraiteet mahdollistavat myös paikallis- ja lähiliikenteen kehittämisen sekä Tampereen, että Helsingin päässä. Lisäksi myös muut Suomen kaupungit tulevat hyötymään investoinneista, sillä lisäraiteet nopeuttavat matkantekoa myös esimerkiksi Ouluun, Seinäjoelle, Vaasaan, Jyväskylään ja Poriin
Pirkanmaan Kokoomuslaiset kansanedustajat

kirjoittanut Heikki Jantunen, Verkkouutiset. Kirjoitus julkaistu 8.8.2018 Verkkouutisissa, linkki: https://www.verkkouutiset.fi/kokoomusedustajat-tunnin-juna-saapuu-tampereelle/