Läheisen silmin – On annettava lupaus välittää

Elämän suurimmat huolet liittyvät usein läheisiin ihmisiin: omiin lapsiimme, vanhempiimme, isovanhempiimme, muihin läheisiin. Kannamme huolta heidän hyvinvoinnistaan ja siitä, saavatko he apua nopeasti, jos jotain sattuisi.

Päätöksenteossa asioista puhutaan usein järjestelmän tasolla ja julkisessa keskustelussa ratkaisut monesti yksinkertaistuvat. Molemmissa lähestymistavoissa ihminen unohtuu.

Ihmisten elämäntilanteet ovat erilaisia ja niin ovat heidän ongelmansa ja tarpeensakin. Tällöin emme päättäjinä saa astua vain keskiarvoratkaisujen miinaan ja tarjota yhtä ratkaisua kaikille. Tarvitaan palveluita, jotka vastaavat yksilön tarpeisiin ja sen muutoksiin.

On mentävä ihmisen luo. Nähtävä, mikä juuri hänen tilanteessaan on avuksi. Kunnioitettava ihmisen itsemääräämisoikeutta ja samalla kuultava läheisiä.

Yksikään nuori ei saa syrjäytyä. Liian moni joutuu huostaanotetuksi, keskeyttää opinnot tai jää huumekoukkuun. Yksikin on liikaa. Monesti tuen tarve on ollut näkyvissä jo aiemmin. Vaikuttavinta tuki on silloin, kun lapsi ja perhe voi saada apua matalalla kynnyksellä ja varhaisessa vaiheessa.

Mielenterveyden ongelmat aiheuttavat työkyvyttömyyttä. Niihin tulee saada oikea-aikaista apua, ettei tilanne pääse liian vaikeaksi. Hoitoon pääsy voi viivästyä, jos oireet ovat lieviä tai niin pitkällä, ettei ihmisellä itsellään ei ole sairaudentuntoa. Omaisten ja läheisten tukiverkko tulee saada kytkettyä palveluihin tiiviimmin. Monesti hekin kaipaavat tukea jaksamiselleen. Yhden sairastuminen vaikuttaa monen elämään.

Viime viikkoina on puhuttu vanhustenhoidosta. Suomeen tarvitaan hoivatakuu: jokaiselle vanhukselle on turvattava yksilöllisistä tarpeista lähtevät ja riittävät palvelut oikea-aikaisesti. Keskustelussa on unohtunut, että valtaosa vanhuksista asuu omissa kodeissaan.

Jokaisen vanhuksen ja hänen läheisensä on voitava luottaa siihen, että laadukasta ja inhimillistä hoivaa saa, kun sitä tarvitsee. Tarvittavan hoivan tulee olla yhdenvertaisesti saatavilla niin niille, jotka asuvat kotona kotiin tuotavien palveluiden tai omaishoidon varassa, kuin niille, jotka ovat ympärivuorokautisessa hoidossa.

Päätöksenteossa saamme eteemme laajasti tietoja väestön tarpeista, rahasta, tuottamistavoista ja vaikuttavuudesta. Ne ovat tärkeitä kokonaisuuden hallitsemiseksi, mutta niiden takana olevaa ihmistä ei saa unohtaa. On kyettävä näkemään läheisen silmin, inhimillisemmin.

Suomessa jokaisen on voitava luottaa siihen, että minulle ja läheisilleni käy lopulta ihan hyvin. Pidetään tämä lupaus: meillä jokaisesta välitetään koko elämän ajan.

Anna-Kaisa Ikonen

valtiosihteeri

työelämäprofessori

Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (kok)