Nimesimme jälleen uusia ehdokkaita – mukana nykyisiä kärkinimiä ja tunnettuja tamperelaisia!

Nimesimme jälleen uusia ehdokkaita – mukana nykyisiä kärkinimiä ja tunnettuja tamperelaisia!

Kokoomuksen Tampereen Aluejärjestö nimesi kevään 2021 kuntavaaleihin 15 ehdokasta yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa 3.2.2021. Nimetyssä listassa kärkinimiä ovat kolmannen kauden kansanedustaja Sofia Vikman, konsernijaoston puheenjohtaja Kalervo Kummola sekä valtuustoryhmän puheenjohtaja Ilkka Sasi. Uusia ehdokkaita, elinkeinoelämän osaajia ovat puolestaan Pirkanmaan yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkinen, Tampereen kauppakamarin apulaisjohtaja Markus Sjölund sekä Koskiravintolat Oy:n toimitusjohtaja Teemu Aaltonen. Sosiaali- ja terveyspuolen sektorilta Kari-Matti Hiltunen on tehnyt maineikkaan uran sairaanhoitopiirin ylilääkärinä.  Sivistys- ja kulttuuripuolen kärkinimistä listalle nimettiin Tampereen Ammattikorkeakoulun emeritusrehtori Markku Lahtinen sekä viime vuonna eläköitynyt, kymmenen vuotta Tampereen teatteria johtanut Reino Bragge.

”Kokoomus lähtee vahvoilla osaajilla sekä motivoituneilla henkilöillä kohti vaaleja. Nimetyssä ehdokasjoukossa on Tampereen elinkeinoelämässä jo pitkään vaikuttaneita, korkean tason henkilöitä. Listalla on lisäksi sosiaali- ja terveyssektorin, sivistys- sekä kulttuuripuolen tunnettuja avainhenkilöitä Tampereelta”, alleviivaa Kokoomuksen Tampereen Aluejärjestön puheenjohtaja Jouni Markkanen.

”Meidän tamperelaisen kokoomuksen ehdokaskokonaisuus on rakennettu erityisen vahvoista henkilöistä. Listamme ehdokkailla on erilaisia osaamisia ja he edustavat eri ikäryhmiä ja taustoja. Lähdemme täydellä tarmolla kohti kuntavaaleja”, kunnallissihteeri ja vaalipäällikkö Neea Loimuvirta täydentää.

Aluejärjestön ylimääräisessä kokouksessa nimitetyt ehdokkaat:

  1. AALTONEN Teemu, 48, toimitusjohtaja, yrittäjä
  2. ABDALI Ali-Reza, 28, kauppatieteiden yo, valtuutettu
  3. BRAGGE Reino, 64, FM, teatterinjohtaja (eläkkeellä)
  4. HILTUNEN Kari-Matti, 66, lääkintäneuvos
  5. KALEVA Jukka, 65, KTM, DI, yrittäjä
  6. KUMMOLA Kalervo, 75, konsernijaoston puheenjohtaja, valtuutettu
  7. LAHTINEN Markku, 62, TkL, rehtori, emeritus
  8. LEHTONEN Ilkka, 57, KTM, erityisasiantuntija
  9. MÄKELÄ Ulla Kaarina, 57, FM, opettaja
  10. MÄKINEN Pasi, toimitusjohtaja
  11. SASI Ilkka, 34, HTK, valtuustoryhmän puheenjohtaja
  12. SJÖLUND Markus, 38, HM, apulaisjohtaja
  13. TOIKKA Janne, 53, KTM, kiinteistönvälittäjä
  14. VIKMAN Sofia, 37, kansanedustaja
  15. VUORIJÄRVI Mari, 50, musiikkipedagogi, laulunopettaja/laulutaiteilija

Tampereella kokoomuksella on nyt kasassa 84 ehdokasta. Ehdokkaat ovat listattu täällä. Listalla on esimerkiksi nykyisiä kansanedustajia, valtuutettuja, vahvoja elinkeinoelämän vaikuttajia sekä nuorempiakin edustajia. Ehdokaslista täydentyy vielä lähiviikkoina osaavilla ja tunnetuilla ehdokkailla.

Lisätiedot:

Jouni Markkanen

0405429514

jounimarkkanen@gmail.com

Neea Loimuvirta

0451063300

neea.loimuvirta@kokoomus.fi