Tampereen Kokoomus viettää juhlavuotta, yhdistys perustettiin 90 sitten, vuonna 1919, kaksi vuotta Suomen itsenäistymisen jälkeen. Yhdistyksen kevätkokouksessa 26.3.2009 todettiin juhlavuoden valmistelut: syksyllä pidetään juhlavuoden syyskokous, yhteiskunnallinen seminaari ja julkistetaan Tampereen yhteiskunnallista kehitystä arvioiva kirja sekä juhlitaan 90 menestyksen vuotta iltajuhlassa.
Kevätkokouksessa yhdistyksen puheenjohtaja, apulaispormestari Harri Airaksinen kertoi Tampereen verotulojen olevan voimakkaassa laskussa, tänä vuonna jopa 60 miljoonaa euroa. Maan hallitus on luvannut korottaa yhteisöveron kuntien jako-osuutta, joka olisi Tampereen osalta 20 miljoonaa.
– Tampere on hyvin johdettu kaupunki ja siksi voimme ottaa myös lisää velkaa, jopa noin puolet verotulojen supistumisesta johtuvasta vajeesta. Puolet on säästettävä niin, ettei peruspalveluja vaaranneta. Veroprosenttia emme voi kesken vuoden nostaa, eikä kuntalaisen kukkarolle pidä heti mennä. Meidän on kannustettava organisaatiomme tehostamaan toimintaa ja etsimään niin nopeita kuin rakenteellisia säästöjä, sanoi Airaksinen.
– Ehkä tulevaisuus kuitenkin pakottaa korottamaan veroja, mutta senkin on oltava maltillinen. Kun lisäksi yksi veroprosentti on Tampereella n. 33 miljoonaa, ei silläkään vielä syntynyttä vajetta täytetä! Kaupungin omaisuuden myynnin vaikutus on vain kertaluonteinen.
– Säästöjä löytyy organisoimalla toimintaa viisaasti. Epäviisaasta säästämistäkin on ehdotettu. Tampereen Aterian ehdotukset lasten ruoan heikentämisestä on sellainen. On tärkeää, että varmistamme koululaisille yhden kunnon aterian, kun talouslama aiheuttaa työttömyyttä perheissä!
– Yhdessä lasten ja nuorten palveluiden apulaispormestari Kristiina Järvelän kanssa teetämme asiasta selvityksen. Kilpailun kautta saamme tietää, onko toiminta tehokasta ja onko laatu kohdallaan vai tuottaako yksityinen toimija palvelun paremmin.
On sanottu, että suomalaista julkista sektoria voidaan uudistaa vain kriisien kautta. Ehkäpä tämä kriisi on siis myös mahdollisuus. Töitä meillä kyllä riittää, mutta rohkeutta ei puutu, sanoo Tampereen Kokoomuksen puheenjohtaja Harri Airaksinen.