Harri Airaksisen puhe Porvarillinen Wappu 2009
Vietämme uuden kunnallisvaalikauden ensimmäistä vappua. Tämän vuoden alusta työnsä aloittanut uusi kaupunginvaltuustoryhmämme uusiutui merkittävästi. Mukaan päätöksentekoon tuli seitsemän uutta kokoomusvaltuutettua ja myös valtuustoryhmämme nuorentui. Uudistumisesta huolimatta kokemusta, taitoa ja näkemystä sekä kykyä tarttua haasteisiin kyllä löytyy. Mukana on luonnollisesti edelleen myös monta pitkän linjan kokoomusvaikuttajaa. Säilytimme asemamme Tampereen pormestaripuolueena ja johtavana poliittisena voimana. Olemme saaneet äänestäjiltämme ja kannattajiltamme vahvan valtakirjan. Tätä vastuuta kannamme nyt – vahvasti tietoisina tästä vastuusta.
Tampereen kaupunginvaltuusto teki toissa päivänä vaikeita päätöksiä, joilla säästetään yhteensä noin kolmekymmentä miljoonaa kaupungin toimintamenoista. Tämä on noin kolme prosenttia kaupungin toimintamenoista. Säästöihin olemme joutuneet siksi, että kaupunkimme verotulot ovat vähentyneet huomattavasti. Syynä on se, että vientiteollisuuden keskuksena Tampere kärsii talouden taantumasta hyvin voimakkaasti.
Tampereen taloutta on hoidettu hyvin. Taloutemme on vakaalla pohjalla emmekä joudu nytkään tekemään paniikkiratkaisuja. Meidän on huolehdittava siitä, että näin on myös tulevaisuudessa. Siksi meidän on kyettävä tekemään kipeitäkin säästöjä juuri nyt. Näin meillä on mahdollisuus panostaa niin palveluihin kuin rakentamiseen myös tulevaisuudessa. On myös hyvä muistaa se tosiasia, että nyt tehdyt säästöt kohdistuvat vain kasvun leikkaamiseen. Käytämme siis palveluihin tänä vuonna säästöjenkin jälkeen enemmän kuin viime vuonna.
Olemme tulevaisuuspuolue. Siksi emme halua elää tulevien sukupolvien kustannuksella ja jättää velkoja lastemme maksettaviksi. Huolimatta siitä, että joudumme säästämään, emme myöskään halua vaarantaa kaupungin peruspalveluja. Meidän on erityisesti tuettava lapsia, nuoria ja lapsiperheitä. Siksi me kokoomuslaiset emme suostuneet tinkimään Tampere-lisästä, vaan edellytimme sen säilyvän nykyisellä tasolla. Tämä on tärkeää siksikin, että näin turvataan ne ratkaisut, joita perheissä on tehty Tampere-lisän jatkuvuuteen luottaen. Tässä onnistuimme ja kykenimme pitämään keskeisen vaaleissa äänestäjillemme antamamme lupauksen.
Tampere on vetovoimainen kaupunki myös laman aikana. Siitä kertoo esimerkiksi se, että Tampere on Suomen vetovoimaisin kongressikaupunki. Investointeja, yrityksiä, opiskelijoita, osaajia ja matkailijoita tulee vain sellaiseen kaupunkiin, jonka palvelut ovat kunnossa ja jossa liikenne sujuu, asumisessa on vaihtoehtoja ja jossa on turvallista ja viihtyisää.
Huolimatta taantumasta meidän on varauduttava jo nyt tulevaan kasvuun. Se edellyttää tulevaisuusinvestointeja liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä elinkeinoelämän kehittämiseen. Vain näin olemme valmiita tulevaan nousuun, joka varmuudella alkaa tämänkin taantuman jälkeen. Erinomainen esimerkki kaupunkimme vetovoimasta ja tulevaisuusinvestoinnista on monitoimihalli. Tehtävämme on varmistaa hankkeen toteutumisen toimintaedellytykset esimerkiksi kaavoituksen osalta.
Vaikka viime aikojen talousuutiset ovat olleet mollivoittoisia, on meidän silti rohkeasti kyettävä uudistamaan palveluja ja tehtävä rohkeita uutta liiketoimintaa edistäviä avauksia. Esimerkki uudentyyppisestä palvelumallista on ikäihmisten palvelut yhteen kokoava Kotitori-hanke, joka helpottaa koti- ja hoivapalvelujen saatavuutta ja luo uutta liiketoimintaa.
Maamme hallituksen ajama palveluseteliuudistus mahdollistaa nykyistä laajemman valinnan vapauden palvelujen tarvitsijoille ja parantaa palvelujen saatavuutta. Tampereen kaupunki tulee ottamaan palvelusetelit käyttöön mahdollisimman pian ja laajasti heti kun se on mahdollista. Jo pitkään käytössä ollut yksityisten lääkäripalvelujen sairasvakuutuskorvaus lisää myös valinnanvapautta ja palvelujen saatavuutta. Siksi emme voi hyväksyä SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen ehdotusta sen poistamisesta.
Kokoomukselle ei siis ole ideologinen asia se, kuka palvelut tuottaa. Emme halua asettaa vastakkain julkista ja yksityistä palvelua. Meille on tärkeintä se, että palvelut ovat mahdollisimman hyvin saatavissa ja oikeanlaisia. Siksi tarvitaan niin kunnallisia, yksityisiä kuin kolmannen sektorinkin tuottamia palveluja. Tätä kehitystä edistämme määrätietoisesti Tampereen uudella toimintamallilla.
Kokoomus kuuntelee on ollut tunnuslauseemme viime vaaleissa. Tätä periaatetta noudatamme myös vaalien välillä. Pormestarimalli antaa tähän hyvät eväät. Pormestarin hallinto antaa päätöksenteolle kasvot ja madaltaa kynnystä ottaa yhteyttä. Kokoomusjohtoisen hallinnon tavoitteena on kertoa avoimesti päätösten valmistelusta ja ottaa huomioon tamperelaisten antamaa palautetta. Korostamme vastuullisuutta, yhteisöllisyyttä ja rehellisyyttä kaikessa päätöksenteossa. Se näkyy siinä, että emme päästä kaupunkiamme kohtuuttomasti velkaantumaan ja siinä, että uudistamme palvelujamme sekä turvaamme yritysten toimintaedellytykset.
Kokoomus on juuri vapun alla julkistetun mielipidetutkimuksen mukaan edelleen selkeästi Suomen suosituin puolue. Näistä lähtökohdista on hyvä valmistautua kesäkuun alun europarlamenttivaaleihin. Kokoomus on Suomen johtava Eurooppa-puolue. Olemme sitä siksi, että suhtaudumme Eurooppaan myönteisesti ja rakentavasti. Uskottavuus puolestaan syntyy siitä, että meillä on osaavia ehdokkaita ja vahva parlamentin suurin Euroopan kansanpuolueen viiteryhmä, johon edustajamme liittyvät. Emme mene sinne äänettömiksi yhtiömiehiksi tai vastustamaan kategorisesti kaikkea, vaan rakentamaan yhteistä Eurooppaa. Siihen meillä on eväät, koska jaamme länsimaisen yhteiskunnan arvot eli demokratian, ihmisoikeudet, sananvapauden sekä työn ja yrittämisen. Kun elämme taloudellisesti haastavia aikoja, on hyvä muistaa, että nyt olemme osa Euroopan unionia ja euro-aluetta. Nyt meillä on vakaa valuutta ja matalat korot. Kun olimme keskellä edellistä lamaa yksin, oli meillä heikko markka ja huippukorkeat korot, jotka veivät ahdinkoon perheitä ja yrityksiä. Tämä meidän on syytä muistaa ja vaikuttaa Euroopan päätöksentekoon. Tämä tapahtuu Eurooppa-vaaleissa. Muistakaa siis äänestää, tamperelainen eurovaaliehdokas on Sofia Vikman.
Vappu on suomalaisen työn juhla. Me kokoomuslaiset haluamme tehdä työtä sen eteen, että Tampereella on hyvät edellytykset opiskella, työskennellä sekä elää ja yrittää – nyt ja tulevaisuudessa! Tästä melkein näkyy Särkänniemi ja sen uusi vetonaula Tysrsky. Tähän lähelle nousee Ranta-Tampella. Tulossa ovat myös keskustan vetovoimaa lisäävät Hämpin parkki sekä Ratinan liikekeskus. Lahdesjärvelle alkaa kohota kodinsisustajien unelma Ikea ja Vuorekseen ovat tulossa asuntomessut. Meillä tamperelaisilla on aina ollut takataskussa uusia ideoita. Niin nytkin. Potkitaan yhdessä lama ulos ja väännetään yhteistoimin uusi aika vauhtiin. Olen varma siitä, että ensi vappuna kohotamme maljamme taas tätä vappua korkeammalle!