Ajankohtaista

  • Kohti mahdollistavaa Suomea

    Emme tarvitse yhden asian liikettä, vaan kykyä viedä asioita eteenpäin monella saralla ja tasolla, yhteistyötä yli puoluerajojen. Yksi tärkeimmistä tavoitteistamme Pirkanmaalla on varmistaa, että alueemme ääni kuuluu tulevassakin hallituksessa vahvana – mieluiten oman ministerin suulla. Vaikuttamalla valtiosihteerinä ministeriryhmässä ja hallituksen neuvotteluissa sekä toimiessani ministereiden varahenkilönä kansainvälisissä ministerikokouksissa olen osaltani tällä hallituskaudella tuonut Pirkanmaan asioita päätöksenteon…

  • Kaupunkipoliittinen keskustelutilaisuus “City Deal – Tampere”

    Kaupunkipoliittinen keskustelutilaisuus “City Deal – Tampere” järjestetään perjantaina 22.2. klo 14-16, P47 Tribe Tampere:lla (Pinninkatu 47). Tilaisuus on avoin kaikille. Keskustelua johtaa Kokoomuksen Tampereen Aluejärjestön puheenjohtaja Jouni Markkanen. Kaupunkiseutujen yhteistyön rooli kasvaa ja Tampereen kaupunkiseudulla täytyy pohtia uusia yhteistyötapoja pärjätäksemme kansainvälisessä kilpailussa. Valtion täytyy tarjota puitteet kaupunkiseutujen menestykselle. Mitä uutta voimme tarjota Pirkanmaan menestystarinan vauhdittamiseksi?…

  • Puhemies Risikko: Kansanopistot tarjoavat polkuja elinikäiseen oppimiseen

    Elinikäinen oppiminen, persoonallisuuden kehittäminen ja kyky toimia yhteistyössä ovat vapaan sivistystyön kulmakiviä. Näiden tavoitteiden tulee elää ajassa ja opetuksen sekä koulutuksen tulee mukautua uusiin olosuhteisiin. Kansanopistoilla on vahva rooli vapaassa sivistystyössä suomalaisessa yhteiskunnassa. Niillä on myös keskeinen yhteys suomalaiseen arvopohjaan, johon kuuluvat tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Kansanopistot toteuttavat koulutusta, joka soveltuu elinikäisen oppimisen tavoitteisiin. Erityisen väylän…

  • Häkkänen: Vanhuspalveluihin tehokkaampi valvonta ja kovat sanktiot

    Kokoomuksen varapuheenjohtaja, oikeusministeri Antti Häkkänen vaatii vanhuspalvelujen väärinkäytöksiä sanktioitavaksi nykyistä voimakkaammin ja tehokkaampaa valvontaa. Häkkäsen mukaan sanktiot ja valvonta ovat vain osa tarvittavia toimenpiteitä. Häkkänen vaatii, että sosiaali- ja terveysministeriön on laadittava laaja vanhuspalvelujen korjausohjelma, jossa hoitajien määrää lisätään, sääntelyä kiristetään kauttaaltaan, kuntapäättäjien on kannettava vahvemmin vastuuta vanhuspalveluista, valvontaa lisätään ja sanktioita kovennetaan. –  Vanhuspalvelujen ongelmat ovat…

  • Läheisen silmin – On annettava lupaus välittää

    Elämän suurimmat huolet liittyvät usein läheisiin ihmisiin: omiin lapsiimme, vanhempiimme, isovanhempiimme, muihin läheisiin. Kannamme huolta heidän hyvinvoinnistaan ja siitä, saavatko he apua nopeasti, jos jotain sattuisi. Päätöksenteossa asioista puhutaan usein järjestelmän tasolla ja julkisessa keskustelussa ratkaisut monesti yksinkertaistuvat. Molemmissa lähestymistavoissa ihminen unohtuu. Ihmisten elämäntilanteet ovat erilaisia ja niin ovat heidän ongelmansa ja tarpeensakin. Tällöin emme päättäjinä…

  • Tehtävänä Tampere!

    Paljasjalkaisena tamperelaisena rakkaus kotiseutuun synnyttää aidon tahdon toimia Pirkanmaan parhaaksi. Liikenneyhteydet ovat erityisen tärkeä osa kaupunkikehitystämme. Tampereen seudulla on edellytykset olla pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Suomen ykköskeskus, kunhan toimivien liikenneyhteyksien myötä saamme parhaan mahdollisen hyödyn irti loistavasta sijainnistamme. Mitä nopeammin saamme Tampereen ja Helsingin välisen alle tunnin junan, sen parempi. Hanke on tärkeä koko Pirkanmaan kannalta ja mahdollistaa…

  • KOK, KD ja RKP Tampereen valtuustoryhmä luottanut demareiden linjaan hoitajamitoitusasiassa

    Tampereen kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa viime marraskuussa äänestettiin hoitajamitoituksesta. Vasemmistoliitto Vaihtoehto Tampereen säestämänä vastusti hoitajamitoituksen alentamista muiden ryhmien mukaan lukien kokoomus, sdp ja vihreät puolustaessa alhaisempaa hoitajamitoitusta. -Kaikille ryhmille vaikea hoitajamitoituskokonaisuus on perustunut demaripormestarin ja sote-apulaispormestarin esitykseen, toteaa Kokoomuksen, KD:n ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Ilkka Sasi. -Olemme tukeneet pormestarin asettamaa Tampereen menojen säästöohjelmaa. Kuitenkin olemme kiinnittäneet erityistä…

  • Harrastustakuukampanja

    Me Kokoomuksessa haluamme, että jokaisessa Suomen kunnassa toteutuu harrastustakuu, jolla voimme ennaltaehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä. Siksi järjestämme lelujen ja harrastusvälineiden keräyksen, jotta edistäisimme sitä, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus harrastaa. Keräyspisteenä toimii Pirkanmaan Kokoomuksen piiritoimisto (Kuninkaankatu 13 B, Tampere), ja keräysaika on 6. – 13.2.2019. Lahjoitukset toimitetaan eteenpäin ystävänpäivänä, torstaina 14.2.2019. Huomaathan,…

  • Kaupunkiseudut koko Suomen kehityksen moottoreina

    Kokoomuksen kaupunkipoliittinen ohjelma Kaupungistuminen ja kaupunkien merkityksen kasvu ovat tosiasioita. Kaupunkien merkitystä korostaessaan Kokoomus ei halua asettaa vastakkain erilaisia alueita. Puolue tunnistaa yhtä lailla kehittyvän maaseudun, pienten kuntien ja seutukaupunkien kehittämistarpeet. Jokainen alue on arvokas vahvuuksineen ja ominaispiirteineen. Mutta menestyvää aluetta, suurta tai pientä, ei ole ilman elinvoimaista keskuskaupunkia. Kokoomuksen tavoitteena on, että kaupungit menestyvät,…

  • Yhteisö luo kodin tunnelman

    Haluamme elää ja tehdä työtä siellä, missä se kannattaa. Asua siellä, mistä löytyy tarvitsemiamme palveluita, missä meillä on läheisiä ja ystäviä – ja missä tuntuu elämän syke. Haluamme olla ylpeitä kotiseudustamme. Haluamme, että omat huudit ovat parhaat. Voidaksemme olla ylpeitä asuinalueestamme, meidän on koettava elinympäristö turvallisena. Se tarkoittaa myös vahvaa turvaverkostoa. Lastenhoidon ja terveydenhuollon on oltava perusoikeus….

Sisällön loppu

Sisällön loppu