Tänään julkaistun talousarvioesityksen mukaan Tampereen 2026 kirjanpidollinen tulos on -41,4 miljoonaa euroa, ja taloustilanne on erittäin haastava. Myös muissa suurissa kaupungeissa on samanlaisia haasteita. Tampereen tulojen arvioidaan olevan 1,236 miljardia ja menojen 1,277 miljardia. Tampereen tuloveroprosenttiin (7,6 %) ei esitetä talousarvioesityksessä muutoksia.
Tampere kasvaa edelleen rohkeasti, ja on vetovoimainen Suomessa ja kansainvälisesti. Arvioitu väestönkasvu on 3500 asukasta vuodessa, ja suuri osa siitä on kansainvälistä.
– Kokoomukselle on keskeistä, että tämä kasvu on kestävää ja laadukasta, ja tämä on huomioitu kaupunkistrategiassa ja talousarvioesityksessä, kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Elina Järvenpää kertoo.
Merkittäviä säästötoimenpiteitä kasvavassa kaupungissa
Talousarvio vastaa kasvun tarpeisiin, ja sisältää myös merkittäviä säästötoimenpiteitä. Edellisellä valtuustokaudella ryhmät sitoutuivat talouden tasapaino-ohjelmaan, jonka avulla Tampereen alijäämä nyt puolitetaan. Keskeisiä toimenpiteitä ovat:
- Kunnallis- ja kiinteistöveroprosentteja ei nosteta.
- Tasapaino-ohjelma tuo 18,6 miljoonan euron pysyvät säästöt.
- Konserniyhtiöiden osinkotavoitteita nostetaan.
- Yhteistoimintaneuvottelut tehostavat kaupunkiorganisaatiota ja tuovat 10 miljoonan euron pysyvät säästöt vuodesta 2027 alkaen.
Työtä talouden tasapainottamiseksi jatketaan, kunnes talous on tasapainossa. Kaupunginvaltuusto on sitoutunut siihen, että Tampereen talous on tasapainossa 2029.
Työttömyys keskeinen haaste, uusien työpaikkojen syntyä edistettävä
Keskeinen haaste Tampereen taloudelle on työttömyys. Työllisyyspalvelut siirtyivät vuoden 2025 alussa kuntien vastuulle, ja työttömyys rasittaa kuntataloutta merkittävästi. Työttömyyden hoidon kustannukset ovat meillä vuonna 2025 arviolta 47,5 miljoonaa euroa. Tampereen seudun työllisyysalueella haasteeseen vastataan työnantajien tarpeista lähtevällä toimintamallilla.
Kokoomus edistää sitä, että Tampereelle saadaan uusia yrityksiä, tuetaan yritysten ja työpaikkojen määrän kasvua, sekä varmistetaan osaavan työvoiman saatavuus.
– Kasvavalla Tampereella on hyvät lähtökohdat voittaa haasteet. Tampere on viidettä vuotta Suomen vetovoimaisin ja pitovoimaisin kaupunki.
Investoinneissa etsittävä myös kustannussäästöjä
Talousarvioesityksessä investointien taso on n. 230 miljoonaa euroa. Suurimmat investointikokonaisuudet ovat talonrakennushankkeet (46 %) ja yhdyskuntarakentamisen investoinnit (20 %). Kokoomus peräänkuuluttaa kustannussäästöjen etsimistä kaikissa rakentamisen hankkeissa, ja maltillisuutta erityisesti uudisrakentamisen kuluissa.
– Jatkamme investointeja vetovoimaisen kaupungin rakentamiseen ja kaupunkilaisten hyvinvoinnin parantamiseen kaikissa eri ikäryhmissä. Talousarvioesitys on osoitus tamperelaisesta kyvystä tehdä yhteistyötä myös haastavissa tilanteissa, ja moniäänisessä koalitiossa, Tampereen ja tamperelaisten parhaaksi.