Eurooppalaiset menevät pian uurnille maailman suurimmissa monikansallisissa vaaleissa, kun 427 miljoonaa ihmistä 28 maassa äänestää edustajansa Euroopan parlamenttiin. Samalla päätetään myös Euroopan unionin politiikan suunnasta seuraaviksi viideksi vuodeksi.
Euroopan parlamentin vaaleissa on pitkään äänestetty laiskasti. Äänestämättä jättämistä perustellaan sillä, että ”ei yhdellä äänellä ole merkitystä”. Mitä jos kaikki ajattelisivat niin? Jokaisen eurooppalaisen pitäisi äänestäessään ajatella, että kaikki äänestävät täsmälleen samoin kuin hän itse – ja miettiä vastuullisesti seurauksia, joita tällä olisi Euroopalle.
Äänestämisellä on todellakin merkitystä. Sillä on merkitystä planeettamme kannalta, jos äänestämme ihmisiä, jotka panostavat ilmastonmuutoksen torjuntaan. Sillä on merkitystä työpaikkojen kannalta, jos äänestämme ihmisiä, jotka ymmärtävät miten talous saadaan kestävälle pohjalle ja suojelevat työntekijöiden oikeuksia digiaikana. Sillä on merkitystä EU:n turvallisuuden kannalta, jos äänestämme Eurooppaa puolustavia ihmisiä maailmassa, jossa vanhat ja uudet suurvallat ovat päättäneet joko toimia yksin tai omilla säännöillään.
Eurooppa palvelee sinua – ei toisin päin. Äänestämällä varmistat tämän.
Kaikissa maissa on ehdokkaita, jotka kuuluttavat kovaan ääneen, että EU ei vastaa ihmisten tarpeisiin ja että se vie kansallisen identiteetin. Tämä ei minun mielestäni ole totta. Monissa asioissa voidaan saavuttaa yhdessä enemmän kuin yksin – olipa kyse teknologiajättien liiallisen vallan suitsimisesta, EU:n ulkorajojen turvaamisesta, kauppasopimusten tekemisestä, ilmastonmuutoksen torjumisesta tai maailman merien puhdistamisesta muovijätteistä.
Meidän on torjuttava populisteja iskemällä heidän heikkoihin kohtiinsa: ei sanoilla vaan teoilla, ei pelolla vaan toivolla, ei jakolinjoilla vaan yhtenäisyydellä – selkeällä suunnitelmalla paremman tulevaisuuden puolesta, ei haikailemalla menneeseen, jollaista ei koskaan ollutkaan.
Kun minut valittiin Euroopan komission puheenjohtajaksi, tehtäväni oli selkeä: keskitytään asioihin, joilla on eurooppalaisten kannalta eniten merkitystä. Juuri näin olemme tehneet.
Työssä käyviä on nyt Euroopassa 240 miljoonaa – enemmän kuin koskaan aiemmin. Työttömyys on ennätyksellisen alhainen. Palkat ovat nousseet 5,7 prosenttia. Meillä on nyt eurooppalainen raja- ja merivartiosto, joka auttaa suojelemaan EU:n rajoja. Työ on kesken, ja EU:n rajavartijoiden määrä on nostettava 10 000:een. Matkapuhelimen käyttö maksaa nyt kaikkialla unionissa saman kuin kotona. Maailman suurimpien kauppasopimusten ansiosta EU:n yritykset voivat käydä kauppaa Japanin ja Kanadan kanssa maksamatta tulleja.
EU:ssa ei kuitenkaan ole kyse vain numeroista vaan yhteisistä arvoista.
EU:ssa on kyse siitä, että 120 000 nuorta on ilmoittautunut Euroopan solidaarisuusjoukkojen kautta vapaaehtoisiksi auttamaan esimerkiksi jälleenrakennuksessa Italian maanjäristysalueilla. EU:ssa on kyse siitä, että puolalaiset palomiehet tulivat Ruotsiin avuksi sammuttamaan metsäpaloja ja vastaanotettiin maassa sankareina. EU:ssa on kyse siitä, että vuosittain 30 000 nuorta saa DiscoverEU-ohjelman ansiosta mahdollisuuden matkailuun Euroopassa ja 10 miljoonaa Erasmus-opiskelijaa voi tutustua muiden maiden kulttuuriin, historiaan ja kieliin.
EU:ta on koeteltu monin tavoin. Olemme aina selvinneet vahvempina ja yhtenäisempinä. Olemme varmistaneet Kreikan pysymisen eurossa ja mukana kehityksessä vastoin kaikkia veikkauksia ja ennusteita. Olemme saaneet laittomasti Välimeren rannoille saapuvien ihmisten määrän vähenemään 90 prosenttia, vaikka jotkut sanoivat, että maahanmuuttokriisiä ei voi hallita. Olemme pysyneet yhtenäisinä myös, kun yksi meistä, Yhdistynyt kuningaskunta, päätti erota unionista.
Aina on varaa tehdä enemmän ja paremmin. Kaikesta tästä unioni on kuitenkin saanut uutta virtaa. Unionia ei saisi pitää itsestäänselvyytenä, vaan sitä on puolustettava. EU:n kannatus on suurimmillaan 27 vuoteen. Suomalaisista 65 prosenttia pitää EU:n jäsenyyttä hyvänä asiana ja 70 prosenttia äänestäisi jäsenyyden puolesta, jos nyt olisi kansanäänestys.
Voit antaa äänesi Euroopan parlamentin vaaleissa 26. toukokuuta ja puolustaa asioita, joihin uskot. Äänestyskopissa meillä kaikilla on yhtä paljon valtaa yhteisen tulevaisuutemme suhteen. EU olemme me. Me kaikki voimme vaikuttaa.
Kirjoittaja on Euroopan komission puheenjohtaja.