Kiitämme pormestari Ilmari Nurmista vuoden 2026 talousarvioehdotuksen esittelystä. Tampere on kasvava, elinvoimainen ja rohkea kaupunki – ja tämä yhdessä sovittu talousarvio pitää meidät sillä tiellä. Tie ei kuitenkaan ole helppo, vaan paikoin kivinen. Nyt jos joskus tarvitsemme tahtoa ja yhteistyökykyä rakentaa Tamperetta. Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmä on tähän yhteistyöhön sitoutunut.
Ryhmämme kannattaa talousarvioehdotusta, johon on tuotu monia meille tärkeitä linjauksia: veroja ei koroteta, vaan taloutta hoidetaan vastuullisesti; suurimpaan haasteeseemme eli työttömyyteen pyritään vastaamaan yrityksiä ja työnantajia kuunnellen; ja kaupungin päätehtävään eli kasvatukseen ja koulutukseen panostetaan, vaikka talouden tilanne on tiukka. Nämä teemat toistuvat myös kaupungin uudessa strategiassa Tekemisen kaupunki, ja niitä olemme Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmänä peräänkuuluttaneet. Meille on myös tärkeää, että kaupunkiympäristöä rakennetaan toimivuus ja turvallisuus edellä. Tämä pitää jatkossa huomioida paremmin.
Talousarvio ei ole vain lukuja. Se on suunnitelma siitä, miten rakennamme kaupunkia, jossa eletään hyvää elämää, jonka taloudesta pidetään huolta ja jossa on parhaat edellytykset oppimiselle, työnteolle ja yrittämiselle. Meidän on siinä keskityttävä asioihin, joihin voimme itse kaupunkina vaikuttaa, emme voi nojata vain valtionosuuksiin, vaikka edellisen valtakunnan hallituksen johdolla tehty uudistus onkin korjattava.
Talousarvio on silti myös lukuja. Elämme Suomen kunnissa ja kaupungeissa poikkeuksellisen niukkoja aikoja ja myös Tampereen talousarvio vuodelle 2026 on yli 40 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tulot eivät riitä kattamaan kasvavan kaupungin palvelutarpeista syntyviä menoja, ja investointitasomme säilyy edelleen korkealla, noin 230 miljoonassa eurossa. Näin ei voi jatkua, ja siksi sitouduimme jo edellisellä valtuustokaudella tasapainottamaan Tampereen talouden 2029 mennessä.
Sovitun talouden tasapaino-ohjelman mukaisesti Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmä peräänkuuluttaa yhä tarkempaa taloudenpitoa. Tämä tarkoittaa rakenteellisia uudistuksia, järkeviä priorisointeja, ja rohkeutta tehdä vaikeitakin päätöksiä. Vastuullinen taloudenpito on edellytys sille, että Tampere pärjää ja menestyy. Säästöjen keskellä meidän on myös huolehdittava kaupungin johtamisen laadusta, sillä hyvä johtaminen on osa kaupungin tuottavuutta.
Meillä on myös syytä olla toiveikkaita. Tampereen kasvu jatkuu, ja vuoden 2025 aikana kaupungin väkiluvun odotetaan kasvavan yli 3500 henkilöllä, joista noin puolet maahanmuutosta. Olemme edelleen Suomen vetovoimaisin kaupunki, ja sitä tahdomme olla myös jatkossa. Samalla ryhmämme muistuttaa, että kasvun on oltava laadukasta ja kasvusta huolimatta yhteisesti sovitusta investointitasosta on pidettävä kiinni.
Tampere on sivistyskaupunki, ja panostukset koulutukseen ja osaamiseen ovat paras tapa tukea tamperelaisten hyvinvointia. Siksi panostamme koulutukseen kaikilla koulutusasteilla. Kokoomukselle on tärkeää, että talousarvioehdotus korostaa sivistystä ja turvaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadun.
Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän kädenjälki näkyy myös siinä, että olemme uudessa strategiassa asettaneet kunnianhimoisen tavoitteen nousta Suomen kuuden suurimman kaupungin oppimistulosten kärkeen. Vain osaamista kehittämällä ja innovoimalla uutta voimme selättää tulevaisuuden haasteet. Taantumus ei ole meille vaihtoehto.
Suuri osa investoinneistamme kohdistuu kouluihin. 2026 investoimme kouluihin esimerkiksi Peltolammilla, Kaukajärvellä, Kämmenniemessä ja Järvensivulla, vihdoinkin, liki 10 vuoden odotuksen jälkeen. Tahdomme varmistaa, että tamperelaisilla lapsilla ja nuorilla on hyvät puitteet kasvaa ja oppia. Kokoomukselle hyvät puitteet tarkoittavat rauhallisia luokka- ja ruokailutiloja, ja liikunnan mahdollistavia pihoja. Koulun ei tarvitse olla arkkitehtuurikilpailun voittaja ollakseen hyvä kasvun paikka.
Kokoomuksena edellytämme kustannussäästöjä kaikissa rakentamisen hankkeissa.
Hyvinvointia rakentavat myös kulttuuri ja liikunta. Tuleva vuosi on kulttuurihankkeiden osalta suuri: Tampereen taidemuseon perusparannus ja uudisrakentaminen alkavat. Pääkirjasto Metso viettää 40-vuotisjuhlavuotta. Uutena avauksena teemme satsauksia Tampereella sijaitsevan, maailman ainoaan Muumi-museoon ja -konseptiin, joiden avulla voimme kasvattaa Tampereelle suuntautuvaa kansainvälistä matkailua.
Tampere tunnetaan liikunnan ja urheilun kaupunkina, ja ryhmänä edellytämme, että näin on oltava myös jatkossa. Kaupin alueen liikunnan olosuhteita kehitetään pormestariohjelmassa sovitusti. Hakametsä Sport Campuksen rakennustyöt käynnistyvät. Uudenlainen liikunnallinen nuorisotyö käynnistyy Hervannan vapaa-aikakeskuksen tiloissa. Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmä iloitsee siitä, että viime valtuustokaudella aloitetut, yli 65-vuotiaiden ilmaiset uinnit jatkuvat, samoin kuin Pali-bussit avustajineen. Ikäihmisten hyvinvoinnista ja yhteisöllisyydestä huolehtiminen on ryhmällemme prioriteetti, josta emme tingi.
Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmä tahtoo kehittää Tamperetta vetovoimaisena tapahtumakaupunkina, joka houkuttelee ihmisiä elämysten äärelle ympäri vuoden. Vuonna 2026 kaupunki isännöi muun muassa lentopallon EM-kisojen alkulohkoa, salibandyn MM-kisoja ja Uuden Musiikin Kilpailua. Vuosittaiset festivaalit, kongressit ja tapahtumat vahvistavat kaupungin elinvoimaa ja kansainvälistä näkyvyyttä. Mitä paremmin Tampere tunnetaan, sitä useammin meidät myös valitaan; oli kyse sitten turismista, opiskelijoista, yrityksen sijoittumisesta tai lapsiperheen muuttopäätöksestä. Tunnettuuden lisäksi tarvitsemme myös tekoja näiden houkuttelemiseksi.
Työttömyys on Tampereen kuntatalouden suurin haaste. On tärkeää, että Tampere kehittää työllisyyspalvelujaan ja tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa. Tampereen työttömyysaste on nyt 13,7 prosenttia – yli kaksi prosenttiyksikköä maan keskiarvoa korkeampi. Tämä on kuntataloutemme suurin haaste, sillä emme ainoastaan menetä työstä saatavia veroeuroja, vaan työttömyydenhoito maksaa meille tällä tasolla vuosittain noin 47,5 miljoonaa euroa. Erityisesti pitkäaikaistyöttömyyteen on löydettävä ratkaisuja, yhdessä hyvinvointialueen kanssa. Työttömyys aiheuttaa osattomuutta ja me tahdomme pitää kaikki tamperelaiset kehityksessä mukana.
Paras lääke työttömyyteen on työpaikkojen luominen ja osaamisen kehittäminen. Kokoomuksen näkemys on, että uusien yritysten houkutteleminen ja Tampereella toimivien yritysten laajentumisen mahdollistaminen on välttämätöntä. Olemme tehneet sinnikkäästi työtä sen eteen, että työpaikkojen luominen ja kasvattaminen on myös uuden strategiamme tavoite. Tampereen on oltava paras paikka yrittämiselle.
Erityisen tärkeässä asemassa ovat kasvavat kärkialamme, ja kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmä näkee etenkin puolustusklusterin ja siruteollisuuden erityisen merkittävinä.
Työllisyyden edistämisen rinnalla elinkeinopolitiikka ja innovaatioiden tukeminen ovat toimia, jotka tuovat kaupunkiin uutta kasvua ja osaamista. Tässä kaupungin ja korkeakouluyhteisön saumaton yhteistyö on avainasemassa.
Tampereen kehitys näkyy kaikkein konkreettisimmin kaupunkiympäristössä. Raitiotien jatko Linnainmaa-Pirkkala, Hiedanrannan kehitys, ja uusi kehitysohjelma, Etelän kasvusuunta, näyttävät, miten kaupunkia rakennetaan pitkäjänteisesti ja rohkeasti.
Kokoomus kannattaa näitä Tampereen vetovoimaa ja kilpailukykyä vahvistavia hankkeita. On kuitenkin muistettava, että erilaisten investointien mukana myös kaupungin velka kasvaa, ja on ensi vuonna noin 4 500 euroa asukasta kohden. Siksi tulevien investointien aikataulu ja laajuus on arvioitava tarkasti. Ryhmämme edellyttää, pormestariohjelman mukaisesti, että investointeja jaksotetaan, ja kaikissa investoinneissa haetaan myös aktiivisesti kustannussäästöjä. On myös vastuullista, että kaupungin tytäryhtiöt osallistuvat talouden tasapainottamiseen ja siksi osinkotavoitteiden korottaminen on perusteltua.
Erilaisissa rakennushankkeissa on kustannusten lisäksi huomioitava rakentamisen aikainen sujuvuus. Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmä ottaa vakavasti ja jakaa kaupunkilaisten huolen siitä, että kaupungissa on pystyttävä liikkumaan sujuvasti kaikilla kulkumuodoilla, myös omalla autolla. Tämä on edellytys esimerkiksi aktiivisten, harrastavien lapsiperheiden pitovoimalle. Tämä on tärkeää ikäihmisille ja liikuntarajoitteisille. Tämä on myös turvallisuuskysymys, jossa erityisesti turvallisuusviranomaisten näkemyksiä on kuultava aktiivisesti.
Näissä asioissa meidän on kyettävä parempaan, ja ryhmänä sitä edellytämme.
Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmä kannattaa yhdessä sovittua talousarvioehdotusta vuodelle 2026 ja sitoutuu sen tavoitteisiin. Tahdomme kiittää poliittisia ryhmiä, viranhaltijoita ja kaikkia valmisteluun osallistuneita tahoja yhteistyöstä. Juuri yhteistyöllä ja avoimuudella voimme tehdä Tampereesta entistäkin paremman.
Elina Järvenpää, kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja