Lauri Helke: Nostetaan Tampere liikenteen takapajulasta valtakunnan ykköseksi

-Toimiva liikenne mahdollistaa elinvoimaisen Tampereen. Nyt nostetaan Tampereen liikenne seuraavalle tasolle: Tampereen sisarkaupunkien tavoin tehdään moderni kaupunkiraitiotie, sanoo OnniBus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Helke.
Se ei vaikuta vain keskustaan, vaan tekee esimerkiksi Hervannasta, Sammonkadun varresta ja Lentävänniemestä kehityksen kärkialueita. Hämpin parkki palvelee jo ja se onkin heti palkittu Euroopan parhaaksi keskustan parkkitilaksi. Raitiotien rakennustöiden ohessa tulevalla valtuustokaudella laitetaan yhdessä kaupunkiseudun kanssa vauhtia lähijunahankkeeseen, jonka toimenpidesuunnitelman olen tehnyt toimiessani kaupunkiseudun liikenneinsinöörinä. Lisäksi neuvotellaan kaupungin, valtion ja muiden maakuntien kanssa toimenpiteet selvästi parempien kaukojunayhteykisen saamiseksi Helsinkiin mutta myös suoraan ilman vaihtoa Helsinki-Vantaan lentokentälle sekä Lahden, Lappeenrannan ja Venäjän suuntaan. Kaksi viimeksi mainuttua yhteyttä ovat muuten ainoa puuttuva lenkki Tampereen saavutettavuudessa. Nostetaan siis tulevalla kaudella Tampere liikenteen takapajulasta valtakunnan ykkökseksi. Yes in my backyard!
Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Ammattini puolesta olen tutustunut kymmenien Tampereen kaltaisten kaupunkien liikenneongelmiin ja -ratkaisuihin Suomessa ja ulkomailla. Olen huomannut, että Tampereella käytävä keskustelu ei ole poikkeuksellista – päinvastoin.
Ei tarvitse mennä kuin Ouluun, Jyväskylään, Kööpenhaminaan, Bergeniin tai Norrköpingiin, kun nähdään esimerkki ensin keskustan kehittämisen vastustuksesta, sitten keskeisen katutilan osoittamisesta kävelylle sekä pyöräilylle ja lopulta keskustan kaupallisesta kukoistuksesta ja toimivuudesta. Sama on nähty sadoissa kaupungeissa ympäri maailmaa.
Elinvoimaa ja kaupungin toimivuutta eniten lisännyt ratkaisu on lähes poikkeuksettta kuitenkin ollut laadukkaan kaupunkiraideliikenteen toteuttaminen. Se on vetovoimaisen kaupunkikehityksen tärkein työkalu. Esimerkiksi pelkästään Euroopassa on viimeisen 20 vuoden aikana toteutettu yli 60 modernia raitiotietä Tamperetta vastaaviin kohteisiin. Kaikissa kypsyi hedelmänä keskustan ja aluekeskusten yhteisöllisyyden sekä kaupallisen elinvoimaisuuden menestystarina.