Harri Jaskari ehdottaa vientivaliokuntaa – aluksi virtuaalinen
Kansanedustaja Harri Jaskari (kok.) ehdottaa Aamulehdessä valiokuntaa, jonka tehtävänä olisi vienninedistäminen ja viennin esteiden raivaaminen
Eduskunnan talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Harri Jaskari ehdottaa, että eduskuntaan perustettaisiin vientivaliokunta.
– Se voisi olla ainakin aluksi virtuaalinen. Sillä ei tarvitsisi olla säännöllisiä kokousaikoja. Kokoonnuttaisiin tarpeen niin vaatiessa, hän toteaa Aamulehdelle.
Valiokunnan tehtävänä olisi vienninedistäminen, ja ennen kaikkea viennin esteiden raivaaminen.
Jaskari olisi valmis hankkeen puuhamieheksi. Eduskunnasta voisi hänen mukaansa koota ne kansanedustajat, jotka ovat erityisen kiinnostuneita vientiyrityksistä. Eduskunta voisi myöntää valiokunnalle pienen määrärahankin.