Yleinen

  • Lokakuu on juhlaa

    Vuosijuhlat lähestyvät, kun aluejärjestö täyttää pyöreitä (50v) juhlistaen sitä Vapriikissa 26.10. Vuosijuhlamarsalkka Miia-Hannele Vuori on laittanut tohinaksi ja kaikki alkaa olla juhlimista vaille valmista. Juhlapuheen pitää puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo ja kaupungin puolesta meidät vastaanottaa oma apulaispormestarimme Aleksi Jäntti. Aluejärjestöön rakennetaan myös uutta hallitusta vuodelle 2020. Vuosi on erittäin tärkeä, koska seuraavat kuntavaalit valmistellaan ensi…

  • Hallituksen pitää parantaa työllisyyttä

    Viime vuosien hyvä työllisyyskehitys on pysähtynyt. Tilanne on huolestuttava. Kärsimme samaan aikaan korkeasta työttömyydestä ja pahenevasta työvoimapulasta. Kesällä uusien työpaikkojen määrä on kasvanut. Työ ja tekijät on saatava paremmin kohtaamaan. Muuttuvassa työelämässä mukana pysymistä on tuettava luomalla kattava jatkuvan oppimisen malli. Jokaisella on oltava mahdollisuus ylläpitää ja päivittää osaamistaan. Oman osaamisen päivittämisen on oltava joustavammin…

  • Hallitus suhtautuu kovin kevyesti talouteen

    Nuoret sukupolvet ympäri maailmaa ovat vaatineet päättäjiä tekoihin, jotka takaavat kestävästi rakennetun tulevaisuuden. Nyt kun uudet päättäjät niin Suomessa kuin EU:ssa laativat askelmerkkejä tuleviin vuosiin, tulee meidän varmistaa, että kestävyyttä edistetään sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen vastuun kautta, rohkein päätöksin. EU-puheenjohtajuuskaudellaan Suomi voi ottaa merkittävän roolin suunnannäyttäjänä ja vaikuttaa koko EU:n kehityksen suuntaan. Kestävyys näkyy vahvasti…

  • Selkä ei enää kestä

    Nykyinen elämäntapani aiheuttaa selkävaivoja ja on sen luonteinen, että hoitavalle liikunnalle löytyvä aika on rajallinen. Usein olen päättänyt päivällä, että kun pääsen kotiin, käyn lenkillä tai kuntosalilla. Monesti olen jättänyt menemättä. En pidä yhteiskunnasta, jossa yksilöllä ei ole vastuuta edes omasta terveydestään. Ymmärrän kyllä tilanteet, joissa itse ei voi asiaan vaikuttaa. Yritän joka tapauksessa omalta…

  • Vaikuttamisen paikkoja valiokunnissa

    Eduskunta valitsi minut toiveeni mukaisesti sivistysvaliokuntaan. Pääsen poliittisille juurilleni sivistyksen, koulutuksen ja osaamisen pariin. Pidän tärkeänä, että huomio kiinnitetään vahvasti koulutuksen laatuun ja huippututkimukseen. Tampereen kannalta on tärkeää varmistaa uuden yliopiston riittävä rahoitus ja koulutuspanostusten kohdentaminen vaikuttavimmalla mahdollisella tavalla – esimerkiksi ammatillisen koulutuksen laadun parantamiseen ja perusopetuksen vahvistamiseen. Paljasjalkaisena tamperelaisina iloitsen siitä, että myös kulttuuri…

  • Nuoret velan varjossa

    Ammatillisen opiskelijoiden velkaantumiseen on puututtava nyt. Tammikuussa 2019 opintolainoja nostettiin enemmän kuin koskaan, 285 miljoonaa euroa. Kelan opintoetuustilaston mukaan kolmasosa opintolainaa nostaneista on ammattiin opiskelleita, mutta takausvastuista he vastaavat kuitenkin melkein kahta kolmasosaa (lähde: Kelan opintoetuustilasto 2017/2018). Todennäköisyys ammattiin opiskelevalla ajautua opintolainan kanssa maksuvaikeuksiin voi siis olla moninkertainen yliopisto-opiskelijoihin verrattuna. Tämä kehityskulku on todella huolestuttava….

  • SuomiAreena tulee jälleen!

    SuomiAreena on Suomen suurin yhteiskunnallinen kesätapahtuma, jossa mukana ovat politiikan ja talouselämän kärkinimet sekä muut yhteiskunnan tärkeät vaikuttajat. SuomiAreena järjestetään Porissa samaan aikaan Porin Jazzin kanssa.Tällä viikolla kaikki ovat Porissa! SuomiAreenan järjestävät yhteistyössä MTV ja Porin kaupunki. Vuosittain eri keskustelutapahtumia on noin 150 ja kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Tänä vuonna teemana on tulevaisuuden osaaminen…

Sisällön loppu

Sisällön loppu